perjantai 22. toukokuuta 2009

Aarteenetsintää kotona

Huh, eilinen päivä ja ilta meni komeroita siivotessa. Roskikseen meni taas yhtä sun toista ja kaikkea kivaa löytyi. Turhien tavaroiden eliminoiminen on aina yhtä terapeuttista.

Tänään sitten minä ja Nollakakkonen vietämme kotipäivää. Söimme pitkään haudutetun puuroaamiaisen ja lounas syntyi kuivamuonakaapin ja pakastimen sisältöjä penkoen. Niinpä Nollakakkonen syö lämpimiä kinkkusuikaleleipiä ja Nollakakkosen mamma tulista kasviskeittoa - nam.
Aarteenetsintä kotona piristää kummasti niukkuusviikkoja. Ihan hymyilyttää miten ilahduin kun löysin pakastimesta kaksi litraa mustikoita viime kesältä. Meillä taitavat kaikki tykätä mustikoista ja nuo on syytä syödä pois. Lähimetsässä kukkii jo tulevan kesän sato, en ole ikinä nähnyt näin runsaasti kukkivaa mustikkaa!
Naputtelen kasaan Timantti kymppiä. Työnimellä Tässä oikea käteni. Deadline on 5.8. joten olen taas vaihteeksi varhain liikkeellä - mutta tällä kertaa katsoin sataan kertaan aikataulun meileistäni! Heh, tarkistin sen jopa tämän kirjoittamani kappaleen alussa - "naputtelin kasaan Timantti, ööh *selaa kuumeisesti outlookin kirjoituskansiota* KYMPPIÄ!"

Kasviskeitto kiehuu kohta kuiviin jollen nyt mene...

(EDIT: varsinainen kovanonnen bloggaus tämä - ensin se lipsahti väärään blogiin eli tarinoiden sekaan. Sitten kun copypeistasin sen tänne, katosi kappalejako ja tuijotin blogisivulta hengästyttävää tekstipötköä. Kuinka mahtaa nyt käydä)

2 kommenttia:

Celia kirjoitti...

Bloggeriko on taas heittäytynyt oikukkaaksi, kun lopetti rivijaon?

Minua korpeaa kovasti, kun Wordilta kopioimani kirjoitus näkyy Bloggerissa miten sattuu ja joudun käsin poistamaan HTML-asennossa kaikki koodinpätkät. Word ja Blogger eivät tosiaankaan tue toisiaan, kuten ei muuten tukenut Vuodatus ja Wordikaan. :P

Kiva kuulla, että olet ajoissa liikkeellä kirjoittamisen suhteen.

Mukavaa aarteenetsintäpäivää sinulle. Minä järjestän omani vasta kesäkuussa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuostviisikö si johtuuki jot miun riviväliset o millosmikääki näkööset. Mie kauhiist uon ihmetelt ko ain samalviisii uon kirjoottanu ja si vällee on ne välit ja vällee on pötkössä.

Noo ny si selevis jot ei ain uokka miun vika.

Kivvaa kijootusintoo siul. Mie löösin sen siun pokkarin.

Pirre ;)