Hassua, miten tuplamäärä lapsia ei tunnu missään. Täällä siis syömässä iltapalaa kuusi lasta kolmen sijasta. Eli kolme naapurintyttöä, kaksoset tuosta ihan vierestä ja viisivuotias uusi tulokas yhdeksiköstä. Meteliä ei oikeastaan ole yhtään sen enempää kuin normaalistikaan.
Tämä pikkuinen viisivuotias on kerrassaan lumoava. Tulee mieleen että Susan Boyle on ollut lapsena tuollainen. Pikkuinen pippuripussi - naapurin kahdeksanvuotiaat kaksoset tenttasivat pienemmältä osaako tämä englantia. Tyttönen sanoi "joo" . "No, sano jotain!" yllyttivät tytöt varmoina siitä ettei toinen osaa. "Ei mun oo pakko!" julisti pikkuinen napakasti. Ei tosiaan anna Nollakakkosen tai isojen tyttöjen pomottaa.
Ruokakeskusteluja on herkullista kuunnella. Kahdeksanvuotiaat tiukkaavat Ysivitoselta että miksi tämä ei ole käynyt eskaria..ja Ysiseiskalta kysytään että millaisia ne murtolaskut ovat.
Jaha, nyt väki hajaantui keittiöstä eri suuntiin. Kitarannäppäilyä, askelia eestaas...
Tällainen hulinatalo ei tulisi kysymykseenkään jos mies olisi kotona. Meillä on tavallisesti kohtalaisen rauhallista iltaisin ja minä nautin siitä. Ja kuitenkin viihdyn tämän menon keskellä silloin kun ollaan paikalla minä ja lapset. Joku sellainen minussa joka lapsuudessa halusi olla ison sisarusparven keskellä, saa ravintoa tästä kaikesta. Keskustelusta, kinastelusta, nahistelusta ja viisastelusta. Kengistä, leluista ja piirongin päälle viskatuista takeista.
Nyt joku pahoinpitelee Ysivitosen kosketinsoitinta..need to go...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti