Luovu niin saat

Klisee taas kerran mutta osoittautui todeksi.
Heräsin suorastaan raastavan ahdistuksen vallassa. Olisiko ollut vielä Rikos ja rakkaus -kankkunen päällä tai sitten reaktio siihen kun viikon suunnitelmat kusivat yksi toisensa jälkeen. Ei mitään maailmaa kaatavia suunnitelmia, lähinnä vain itselle asetettuja tavoitteita.
Tännekin kirjoitin viestin, otsikolla Kipusi, kapusi, putosi. Vartin päästä poistin sen. Totesin että niin angstinen en suostu olemaan.

Vanha tuttu keino, eli siivoaminen, turhien tavaroiden kierrätykseen kantaminen, roskien vieminen siivosi päätäkin. Nyt vielä haravoin lehtiä ja kärräsin niitä metsänreunaan kaksi kottikärryllistä.

Vielä taidan laittaa parit ulkotuikut ja ripustaa seinälle Nollakakkosen kanssa eilen rustaamani paperikurpitsat. Kyllä se kuulkaa tästä...
Unni Drouggen Penetraatio on melkein lopussa. En suosittele herkkävatsaisille miehille. Seuraavaksi käyn käsiksi Hella H;n tunnustuksiin, edelleen samalta kirjailijalta.
Hyvää viikonloppua teille kaikille, huomenna tää viettää Halloweeniä Ystävien kanssa

Pitää varmaan puhua

...assistenttitoimeksiannoista ja niiden kiireellisyydestä. Apurahahakemukset eivät ole ihan ongelmattomia,niitä ei rykäistä tunnissa, etenkin jos tiedoilla ja tekijällä on välimatkaa...ja tuntuisi oudolta että ajatus niiden hakemisesta syntyisi kerran toisensa jälkeen kaksi päivää ennen viimeistä hakupäivää.

Pitää tutkia asiaa.

Väsymys haittaa omaa toimintaa tällä hetkellä kohtuuttomasti, joten en taida ottaa asiaa puheeksi tänään. Aikalisä on paikallaan.

Kysymys bloggeroitsijoille!

Eli te rakkaat lukijat joilla on oma bloggerin blogi, onko täällä hallintaosastossa joku paikka josta pääsisi katsomaan millä hakusanoilla tänne on tultu?

Vuodatuksessa osasin homman mutta tämä on vähän vieraampi.

Keskiviikon heräämys

Sisäinen kelloni on vissiin seitsemän kun heräsin jo kuudelta. Sopii mulle.
Siivouspäivää tässä olen aloittamassa. Ihan totta, lajittelen tiedostoja. Ei viitsi imuroida vielä, täällä nukutaan.

Nyt pystyy kirjoittamaan, edes tällaista diibadaabaa. Eilen oli suorastaan verbaaliallerginen olo. Luin kyllä Människohamnin loppuun (John Ajvide Lindqvistin uusi, h-y-v-ä!). Mutta muuten, ei puhettakaan että olisin halunnut keskustella, pohtia sanojen merkityksiä, tekstintekemisestä puhumattakaan. Jo järkevä vastaus pariin must-sähköpostiin oli työläs sorvata!

Syytä olisi kyllä suorittaa ryhtiliike tässäkin. Kirjallisuusopintojen tahti on, ainakin minun vinkkelistäni, hektinen. Viime viikon runoanalyysi myöhässä...no, enpä suostu ottamaan asiasta stressiä. Mieluummin analysoin kunnolla sitten kun analysoin, kuin hätäisesti yritän pysyä aikataulussa. Enhän minä tässä mitään papereita ole ottamassa ulos, kunhan sivistän ihteäni..

Mutta nyt kutsuu kahvin tuoksu..jospa vääntäytyisin postilaatikolla ja hakisin Hesarinkin.

Postitusta ja palaveria

Vein postiin Rikoksen ja rakkauden. Ihanaa kun pääsin siitä...
Sitten palaveriin käsikirjoitusprojektin tiimoilta. Joulukuun loppuun mennessä olisi meininki saada ykkösversio siihen kuntoon että sen voi lähettää elokuvasäätiölle rahanruikutuksen tositteeksi.
Nyt kotona, päätä särkee ihan törkeästi. Vielä pitäisi laittaa yksi sähköinen hakemus johon Ei Saa Tulla Virheitä. Jos ensin buranaa...

Tapahtui kirjastossa tänään

Itä-helsinkiläisen perheen seitsemänvuotiaalla kuopuksella on maanantaisin taekwondotreenit. Eli tavaksi on tullut että isä vie pikku harrastajan autolla ja äiti hyppää kyytiin kun yleensä on postista noudettavaa, kirjastovarauksia ja niin edelleen. Niin sitten tapahtui tänäänkin.

Eli miesväki pudotti äiti-ihmisen kyydistä Itäkeskuksen Prisman kohdalla jonne mamma vemmelsi kahden palautuspullokassin ja oman ison veskansa kanssa. Sieltä ruokaostokset neljälle (ysivitonen on kummilassa, kotiutuu keskiviikkona) ja matka jatkui apteekkiin, asioiden hoito siellä ja sitten äitee menee postiin. Sinne kun on tullut isokokoinen kirje alias verkkokaupasta tilattu Stephanie Meyersin Aamunkoi.
Seuraavana asiana oli keventää kirjastokuormaa ja äiti asteli Itiksen postista sillan yli kulttuurikeskus Stoaan jossa kirjastokin sijaitsee. Siellä on näitä hienoja Tuomas-palautusautomaatteja joihin voi itse syöttää palautuskirjansa.
Äiti alkaa lappaa kirjoja ja katsoo että laite lukee ne kuten kuuluu, kunnes älähtää mielessään että hei, mitä mä ton sinne laitoin, vasta lainasin enkä ole ehtinyt lukea...kääk.
No, ei muuta kuin jonotuslappu kouraan ja omalla vuorolla nuoren miehen juttusille:

- Tuota, tässä kävi nyt vähän nolosti, palautin kirjan jota en ollut vielä lukenut...niin, se oli täällä kassissa jemmassasiksi että minulla on seitsemänvuotias poika joka osaa lukea ja rakastaa pitkiä sanoja enkä minä halua lisätä tämän kirjan nimeä hänen sanavarastoonsa toistaiseksi.

Kun sitten sanoin kirjan nimen, nuori mies tuumasi hymyillen:-Ymmärrän oikein hyvin.
Sitten hän nouti ystävällisesti kyseisen kirjan minulle takaisin ja lainasin sen uudellen.

Niin, se kirja on Unni Drouggen Penetraatio.

DONE

Tää huokaa nyt pitkän helpotuksen huokauksen. Rikos ja rakkaus on valmis.
Oikoluku ja printtaus huomenna, sitten postiin. Ja sitten herran, tai pikemminkin kilpailuraadin haltuun. En minä oikeastaan palkinnoista haaveile, jospa tuo kuitenkin julkaistaisiin...

Jokunen kuva päivän juhlista

NOTE - pieni punatukkainen tyttö miehen sylissä ei ole meidän (no luulettekos että olisin malttanut olla bloggaamatta jos tällainen aarre olisi meidän perheeseen tullut). Hän on tosiveljeni tytär, Liisi Elviira. Rauhallinen kaunotar jolla on ilkikurinen, filosofinen hymy ja jonka itku ei ole infernaaliparku vaan pikemminkin huomautus että anteeksi, minulla on Aukko Tarpeidentäytössä. Ihanuus jonka sylittely oli eilisten juhlien parhautta!

Kotiin toimitettu

...rinkallinen savunhajuisia vaatteita, itsevuoltu makkaratikku, uutukainen Luonnontutkija-merkki ja ennen kaikkea ylpeä, iloinen, likainen ja väsynyt sudenpentu joka ilmoitti että "todellakin aion mennä sinne takasin heti kun voin!". Marraskuussa on sudenpentuosaston retki, ja silloin se hetki koittaa.

Miksihän hammasharja oli ihan kuiva? Ja sitten se ikuinen ihmetyksen aihe, varavaatteita ei ole käytetty ja silti ne joutuu laittamaan pesukoneen kautta. Sudaripaita oli niin likainen että äiti kieltäytyi kiinnittämästä hihaan uutta merkkiä ennen kuin paita on pesty.

Eli juuri sellainen tunnelma kuin onnistuneen retken jälkeen pitää ollakin.

Lepohetki ja sitten valmistautumaan kummisedän seitsemänkymppisille.

Uusia kokemuksia ja tulevaisuuden visioita

Mies saatteli hetki sitten ovesta ulos nuoren sankarin rinkka selässä, seikkailemaan Pornaisten metsämaisemiin ja yöpymään lippukunnan kämpällä.
Ysiseiska? Ei, hän nukkuu tuolla yläkerrassa ja kömpii ehkä kymmenen maissa esiin kiharat silmillä ja viettää ensimmäisen hereilläolotuntinsa sohvalla horisontaali-asennossa. Viikonloppuisin saa herätä h-i-t-a-a-s-t-i.
Ei siis hän vaan pikkuveli, Nollakakkonen, lähti ensi kertaa partioretkelle! Koska kyseessä on uuden sudenpentulauman ensimmäinen retki, sieltä kotiudutaan jo huomenna, mutta silti. Hatunnosto akelalle ja hänen kakkosmiehelleen, lauma on, tuota, äänekäs...ja joukossa on ainakin kaksi jotka yöpyvät ensi kertaa jossain ilman vanhempia.

Ja koska Ysivitonenkin kyläilee viikonlopun, on meillä kerrassaan kummallinen lauantai edessä. Kaksi aikuista, kaksitoistavuotias poika, ja hänkin lähtee iltapäivällä kavereidensa kanssa katsomaan Harwall Areenalle Jokerit-joku muu joukkue -lätkämatsia. Pieni rapina jonka kuulen korvissani, kun kirjoitan tätä tulee siitä kun isäni, IFK:n kannattaja elämänsä loppuun asti, kääntyy haudassaan.

Tulevaisuus näyttää jossain vaiheessa tältä. Kaksi aikuista, yksi poikapuolinen lapsi kotona ja sekin enimmäkseen liikkeellä. Sitten enää kaksi aikuista. Ja toivottavasti usein vierailevia tähtiä!

Huomenna allekirjoittanut täyttää 46 vuotta mutta se ei ole viikonlopun The Juttu vaan The Juttu on kummisetäni 70-vuotispäivät, niinikään huomenna.

Tänään tiedossa kirjoittamista, kirjoittamista ja vaihteen vuoksi vähän kirjoittamista. Jos saan rikoksen ja rakkauden loppuun, hemmotten itseäni jollain aivot narikkaan -leffalla. Näkis vaan...

Ruusunnuppuja lokakuussa

Taivas on loppusyksyisen lyijynharmaa ja tuuli riepottaa lehtiä sinne tänne. Pahimmat vetelin kasaksi takapihalla hetki sitten ja ällistyin nähdessäni että kukkapenkin kaunokainen, tummanpunainen ruusu tekee uusia nuppuja. Lokakuun lopulla! Ehtiiköhän aukaista ennen kuin halla vie...saanko kukkivan synttäriruusun omalta pihalta? Kuvankin olisin nuppusesta napannut jos tietäisin missä on kamera. Tai no, ei siitä olisi iloa ilman muistikortinlukijaa joka on lainassa.

Miesparka sai sokkiherätyksen tänään, allekirjoittanut näki kouluampumispainajaista ja kirkui täyttä kurkkua varttia vaille kuusi aamulla.

Olin siis paikallisella ala-asteella jossa oli käynnissä ampumavälikohtaus, enkä minä suinkaan ollut minä vaan olin unessa Ysiseiska! Useampi sekopää piiritti koulua aseiden kanssa ja joku ampui minua jousipyssyllä jossa nuolen sijasta oli kolmiteräinen, isoa uistinkoukkua muistuttava leikkuri. Tyyppi ampui umpimähkään mutta osui pohkeeseeni ja leikkasi siihen isot viillot.

Joku kuskasi minut kamalan kaaoksen läpi terveydenhoitajalle jolta lipsahti että yksi luokkakavereistani oli kuollut mutta siitä ei saisi puhua. Sitten tilanne oli ohi ja vanhempia alkoi virrata kouluun etsimään lapsia.

Minä, siis Ysiseiska-minä yritin soittaa omille vanhemmilleni mutta kännykkäni oli muuttunut ihan omituisen näköiseksi, kädet tärisivät ja jalkaan sattui ja sain vain jotain ihan outoja valikkoja näkyviin puhelimesta eikä kukaan kuunnellut. Menin lopuksi ihan tolaltani ja aloin huutaa ja heräsin sitten siihen kun mies kysyy mikä hätänä..

Että näin vauhdikkaasti tänä aamuna. Terapoin sitten itseäni vaatehuollolla ja Criminal Mindsilla (tosi fiksua) ja nyt karkasin bloggaamaan kesken Rikoksenjarakkauden kahdeksatta lukua. Viikko aikaa saada opus valmiiksi! Meni sitten tosiaan näin viime tinkaan, ja minä kun kuvittelin rustaavani KAKSI käsikirjoitusta kilpailuun...pah.

Tänään pitäisi illalla kauppaan ja kirjastoon ja poikia viemään harrastuksiin, ja ja ja...

Hemmottelin itseäni

...fiktiolla nyt iltapäivällä, sen kunniaksi että sain runousopin tehtävät läpi kunnialla. Luen toista kierrosta Unni Drouggen Pahuudella on rakkauden kasvot -kirjaa. Raadollista perhedraamaa länsinaapurissa. Tosipohjaista sellaista.

Verkkouutisissa kerrottiin että Ulla Karttusen Neitsythuorakirkko-casesta kirjoitetaan kirja. Tässähän oli kyse taideteoksesta jonka kutsuvieras näki, josta teki ilmoituksen että lapsipornoa näytillä, joka takavarikoitiin näyttelysalista, josta ainoa kuva on poliisilla ja joka on siis julistettu lapsipornoksi. Taiteilijan tarkoitus oli kuulemma osoittaa että kaikki tämä oli helposti netistä imuroitavissa. Ja kuulemma kyseiset sivut olivat vakuuttaneet että kuvissa esiintyvät nuoret ihmiset olivat täysi-ikäisiä.
Oliko näin, sitä emme saa tietää. Meillä on närkästyneen kutsuvieraan, poliisin ja museon viestintäosaston näkemys. Itse teosta ei ole enää missään,ainakaan siihen liittyneitä kuvia. Yleisö ei saa nähdä mistä oli kyse, sen pitää luottaa viranomaisen sanaan.

Omasta puolestani en suostu Karttusta hutkimaan, kun en kerran ole teosta tutkinut. Minusta ne ajat ovat takana päin kun pitäisi omaksua mielipide jostain vain jonkun sanan perusteella. Siltikin, vaikka kyseessä on noin rankka asia kuin lapsiporno.

Toinen verkkouutinen joka tänään pisti silmään oli hovioikeuden tuomio lasten pakkosyöttämisestä päiväkodissa.
Turha kai sanoa että minä en usko pakkosyöttämisen tuottavan mitään hyvää. En tiedä miksi näin oli toimittu mutta on asioita joita vain asianomainen, pienikin, voi omalla kohdallaan tietää. Nälkä ja jano, nukkuminen, kylmä tai kuuma, kipu, tunteet. Puhun nyt sitten terveistä lapsista. Tämä tietoisuus omasta ruumiin- ja sieluntilasta voidaan kyllä tuhota, pakkosillä tai pakkotällä. Fyysisellä pakottamisella ei tehdä ennakkoluulottomia maistajia. Sillä voidaan kyllä tehdä ruokailusta taistelutanner. En tiedä miten syömishäiriöt korreloivat pakkokeinojen kanssa, olisi mielenkiintoista tietää.
Eikä niin että pakon vastakohta olisi pellossa eläminen. En usko äärimmäisyyksiin kumpaankaan suuntaan.
Tiedän kuitenkin mitä keitettyjen perunoiden pakkosyöttö teki omalla kohdalla (ja M-siskoni varmaan muistaa huoneenlämpimän maidon ja voidellun näkkileivän koulusta!). Minä tosiaan luulin pakkoruokkimisen jääneen 70-luvulle.

Luen ihan väärällä tavalla

Tieto näyttää lisäävän tuskaa.
Lukutapani on minulle oikea ja nautinnollinen, uppoan tekstiin niin että kuvan ja sanojen rajat sulavat, niitä ei ole, en tiedä olenko runossa vai luenko runoa. Yhtä luontevaa kuin hengitys.
Ja sitten pitäisi osata miettiä mitä merkitsee pilkun puuttuminen, mitä otsikon puuttuminen, iso tai pieni alkukirjain, ajatusviiva. En voi heittäytyä kosken kuohuun vaan pitää laskea vesipisaroita ja mitata pudotus metreinä.
Tiesin että tämä turhautuminen tulee. En silti anna periksi, en jumalauta anna periksi!

Joku roti tähän elämään!

Tänään ne runoanalyysit! Tänään rikostajarakkautta.

Ei huvittaisi, ei etenkin kun takaraivoon jysähti yöllä Iso Oivallus. Nyt tiedän mistä kirjoitan Kariston romskukilpailuun! Kaksi ihmiskuvausta juoksi rinnakkain mielessä ja pamahti yhteen niin että soi - ja siinä oli tarina. Höystettynä kivirappusilla ja Fantinen laululla.

Mutta first things first, eli ne runot rikokset ja rakkauden. Joku roti sitä olla pitää!

Kahvinkeittäjä, -kaataja ja tiskaaja

Kotiuduttiin eilismyöhällä Ystävien luota, hyvin syöneinä, saunoneina ja no joo, juoneinakin, me aikuiset siis. Velvollisuus kutsui aamulla, muuten olisimme yöpyneet.
Eli yhdeksästä kahteen keitin ja kaadoin kahvia, pesin kuppeja, tasseja ja kakkulautasia. Lämmitin karjalanpiirakoita, sekoittelin munavoita ja täydensin noutopöytää (Huuliherpeslaastareilla varustettuna, HUOM!). Anoppini täytti siis 70.

Mikä kaikkein hassuinta, normaali sukujuhla-angsti oli tiessään. Varmaan siksi kun sain pysyä köökin puolella, mene ja tiedä..

Kun kotiuduttiin nukuin pitkät päikkärit ja valitettavasti missasin puolet Kaunis mieli -elokuvasta jota en edes muistanut tallettaa. Tuo on ollut mulla Pakko katsoa-listalla ja taas se meni ohi, höh. Nyt pitäisi tarttua runousoppiin tai rikosjarakkauteen joka on kolme neljäsosaa valmis...mutta huomaan että keksin syitä olla tekemättä kumpaakaan. Katsotaan miten käy.

Plääh!

Onneksi tänään on ohjattua toimintaa. En saisi aikaiseksi mitään. Mutta mennään Ystävien luo illaksi; tullaan kyllä tänä iltana pois.
Olo on puhkipoikki, ilman syytä. En ole rasittanut itseäni mitenkään normaalia enempää ja olo on silti kuin olisin juossut maratonin, nostellut rautaa ja vielä kirjoittanut yo-kirjoitukset siihen päälle. Ei jummarra. ?? Jos kerran täytyy olla poikki niin voisi siihen olla ihan oikea syykin.

Ja niin kuin aina syksyllä, kun ilmat kylmenevät on alahuuleen puhjennut muhkea yskänrokko. Argh! Vuosikausia tuo virus pysyi hiljaisena, aktivoitui kymmenkunta vuotta sitten ja kiusaa nyt joka ikinen syksy. Suupieli näyttää siltä että tekisi mieli ripustaa kaulaan kyltti "mieheni ei ole vaimonhakkaaja" Ja sattuu ja tuntuu koko ajan, öks!

Eli pikkujuttuja jotka harmittavat ja nyt kun niistä on vinguttu voi aloittaa päivän positiivisemmalla mielellä. Valtakunnassa kaikki hyvin.

Puuman kehräystä

Joku sitten otti tästäkin nokkiinsa.

Olisi kiva tietää loukkaako mainos enemmän miehiä vai naisia ja minkä ikäisiä.

Minusta se on suloinen.

Ruokajuttuja vielä

Katsotaan pysynkö arvioidussa viikkobudjetissa. Tänään piti täydentää jo aamusta. Maitoa, juustoa, porkkanoita, sipulia, cremefraichea, pari marlijuissia juotavaksi. Kaksikymppiä ja pennoset päälle, tämän viikon kulut siis 63 euroa.

Maito on se jonka menekkiä en hallitse, ja luulen että tulevina vuosina kun pojat kasvavat, vielä vähemmän. Tämän olen sanonut ennenkin, mutta kun vanhin poika muutti kotoa pois, sen huomasi siitä että maitoa ja leipää kertyi kaappeihin. Leivän kanssa tehtiin joskus niin että vanhin poika piti leipäkonetta käynnissä, kun kerran leipää söikin.
Leipäkoneesta on sittemmin luovuttu, liian kauan kesti yhden vaivaisen leivän saaminen ja sekin saattoi lässähtää. Lisäksi niinsanottu täysjyväleipä oli sekin pullajauhoja puolet. Turhakkeeksi siis osottautui.
Joskus yritin leipoa kaiken perheelle tulevan leivän itse. Lieneekö taidoista kiinni, mutta se tuppasi jäämään syömättä...maistui ekana päivänä hyvälle ja toisena päivänä hiivaiselle.

Nykyisin itsetehdyt sämpylät ja rieskat ovat herkkua jota silloin tällöin intoudun tekemään. Totta puhuen inhoan hiivataikinan käpistelyä...mutta tykkään tuoreesta leivästä kyllä. Mitä tulee pullaan, sitä meillä harrastetaan harvoin ja nykyisin voin jo laittaa Ysivitosen leipomaan, tekee paremmat pullat kuin äitinsä.

Ja nyt irti koneesta ja salaatintekoon..

EDIT: perjantai-ilta, iso kauppareissu jolle tuli hintaa 53 € ; yhteensä siis 115.

Seuraava sukupolvi

Kuplan lapsi on toistaiseksi pelastettu elämälle. Millaiselle, sitä ei vielä tiedä mutta niin kauan kun on elämää, on toivoa. Klisee, joo, tiedän.
Tämän päivän Nyt liitteessä, Kysy mitä vain - osastolla oli seuraava kysymys

Miksi vanhemmat ihmiset pitävät nuorempiaan moraalittomampina ja osaamiseltaan heikompina?

Relander ja Nevanlinna vastasivat suurinpiirtein että vanhempi kadehtii nuoremmalta vitaalisuutta, kauneutta, energiaa, jne. Pilke silmäkulmassa sorvattu vastaus, luulen (toivon).

Pisti funtsimaan omia ajatuksia. Kun nyt kerran olen näitä "vanhempia ihmisiä". Siis sillä mittapuulla että puolet lapsistani on täysi-ikäisiä. Ja loputkin koululaisia.

Moraalittomampia? Osaamiseltaan heikompia?
Pelkkä kysymyskin on hassu, IMO. Miten nuo voisivat olla moraalittomampia. Ei nykymaailmassa voi vaikkapa naiskennella miten sattuu! On HI-virukset sun muut.
No, ehkä kertoo moraalikäsityksestäni se että ekana tuli mieleen vapaa seksi. Mutta entäpä suhtautuminen oikeaan ja väärään?
Ei se minusta ole sen enempää hukassa nuoremmilla kuin meilläkään. Maailma muuttuu ja ihminen sen mukana mutta tappaminen, varastaminen, valehteleminen, jne. on edelleen väärin. Myös kaksikymppisten mielestä. Niidenkin, jotka sellaista tekevät. Aina on ihmisiä joilla ei ole omaatuntoa. En usko että 20+ - ikäisissä olisi sosiopaattisia persoonia jotenkin enemmän kuin 40+ -ikäisissä.
Lapseni elävät huomattavasti vaikeammassa maailmassa kuin minä parikymppisenä. Toisaalta vaihtoehtoja on liikaa, joissain asioissa sitten lohduttoman vaihtoehdotonta. Hatunnosto sille joka pystyy sompailemaan täysjärkiseksi aikuiseksi itsensä kaiken tämän keskellä. Minun ikäiselleni saattoi sanoa vaikkapa että opiskele ahkerasti niin saat hyvän työpaikan ja leveän leivän. Yleensä se piti paikkansa, ei aina.

Mutta sanopa tuo kaksikymppiselle ilman sitä "saatat" sanaa. Kuka uskoo?

Osaamiseltaan heikompia?? No ei.
Eiköhän jokainen sukupolvi osaa oman aikansa taitoja hyvin! Ne jotka mollaavat nuorempia vaikkapa kädentaitojen heikkoudesta, menkööt itseensä ja miettikööt, mikä on vaikkapa oma tietotekniikkaosaaminen. Tämä ei koske lukijoitani mutta IRL-todellisuudessa törmään ikätovereihin jotka pistävät kädet korville kun sanoo tietokone. En halua oppia! En halua kuulla koko sanaa!
No, onko tämän ajan lapsilla ja nuorilla ärsyttäviä tapoja? Omissani nyppii huoleton suhtautuminen tavaroihin. Jos se häviää niin hankitaan uusi! (Siis meillä EI ostettaisi uutta kadonneen tilalle automaattisesti, vaikka siihen olisi mahdollisuus, mutta silti!). Tästä olen hyppinyt seinille kaikkien kolmen poikani kanssa, tyttöjen kanssa ehkä vähemmän...(vai olenko...).
Voi olla että teillä kaikilla muilla on lapsia jotka omantunnontarkasti muistavat kaikki esineensä ja tietävät niiden olinpaikan. Eli edelleenkin, en yleistä, mutta en myöskään puhu pelkästään omistani. Muutaman äitikollegan kanssa tästä välillä avaudutaan.
Ja yksi ilmiö on sellainen mitä en ymmärrä ollenkaan - Big Brother. Uskokaa huviksenne, olen yrittänyt, mutta koko formaatti saa minussa aikaan pakokauhua ja kylmiä väreitä.

Enkä tarkoita sitä etteikö minun ikäiseni voisi, saisi tai pitäisi katsoa BB:tä. Minulle se on lasteni sukupolven juttu jota en tajua ja josta en tykkää.

Mutta noin yleisesti ottaen, seuraava sukupolvi on ehkä jopa moraalisempi kuin edellinen - eikä taatusti osaamattomampi!
Louis Armstrong sanoi sen hyvin:

I hear babies cry
I watch them grow
They'll learn much more
than I'll ever know
And I think to myself
What a wonderful world!

Ai niin

Joku halusi tietää mitä muuta minä teen kuin kirjoitan, toimeentulokseni.
Jonkin verran assistentin töitä etänä sille samalle tuottaja-ohjaajalle jolle teen sitä kässäriprojektia. Tänään olen mm. täytellyt hakemuksia ja kohta napsahtaa liiteteksti oikoluettavaksi. Noista saan jonkun satasen silloin tällöin ja maksan ennakkoverot itse