lauantai 1. tammikuuta 2011

näin alkaa vuosi

Uusi kalenteri otettu käyttöön, tai oikeastaan kaksi. Kirjoitusmuistari ja omakalenteri.
Eilen jäi kuohuviini juomatta. Ilta meni sen verran vakavissa keskusteluissa miehen kanssa että kilistelyyn ei ollut syytä. Teinit olivat kavereittensa kanssa, tulivat kun sovittiin ja nuorimmainen naapurin pihalla. Kaksinolo ei sitten ollut luksustelua vaan surullisen ankeaa parisuhdesopan purkua. Ei ratkaisua mihinkään.

En minä silti sano että ilta olisi huono. Ainoa joka pystyy iltani pilaamaan olen minä itse. Loppuillan meno oli ihan sopuisaa miehenkin kanssa eikä tässä nyt mitään olla purkamassa, toistaiseksi ainakaan.

Satu haastoi blogissaan vuoden täysraittiuteen tonnin panoksella. Halu tarttua haasteeseen on kova mutta epäonnistumisen pelko niin iso että luulen vetäytyväni. Minulla ei yksinkertaisesti ole tuhatta euroa irrotettavaa jos epäonnistun.

Tarvetta nokanvalkaisulle kyllä saattaisi olla, myönnän sen. Punaviinipullot muuttuneet hanoiksi, jne. Ei hyvä, vaikkei mikään jää tekemättä, hoitamatta, kukaan laiminlyömättä. On liian helppo niellä kielletty kiukku kyytipoikana huikka tai lasillinen, liian helppoa tehdä alkoholista valheellinen airbag paskamaisten päivien ja mielenrauhan väliin. Mikä pahinta, tyhjän näyttöruudun pelkoonkin se on ihan liian hyvä lääke...en tahdo tätä.
No, tiedän mikä pitää muuttaa, se lienee se tärkein asia. En tiedä täysraittiudesta, mutta jos siitä tulisi taas se asia jonka kanssa voi juhlia, vaikka pakko ei ole. Niin voisi olla hyvä.
Huh, tulin just saunasta ja jollen nyt lopeta tätä bloggaamista ja lähde etsimään nahkarasvaa, kuivun korpuksi. Herkku, harppu ja korppu, niinhän se jossain sovinistisessa vitsissä meni, naisen elämänkaari, jos nyt kuitenkin pysyttelisin harppuna enkä vielä ryhtyisi korpuksi. Harpun ääni on sentään kaunis...

2 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Kyl se elo siit ku ei liikoi ressaa. Emmäkää viinatont vuot viettäs, mut päätin jo loppuvuodest siirtyy mietoihi ja vähempii määrii. PAL parempi olla, näin noin kuukauen testailun jälkee.
Elo on ylä ja alamäkii, kaveri on mukana avustamas kummaskii.

Reine kirjoitti...

Partapappa,ihan oikeilla jäljillä olet jotain tuollaista hakisin minäkin. Pikkuisen säikytti tuo kun huomasi että tuosta voisi tulla isokin onkelma jos sen päästäisi repsahtamaan. Tupakinpoltto jäi kertaheitolla vuonna 1994,mutta sietikin jäädä. Alkoholi on vähän kimurantimpi jätettävä.