lauantai 28. elokuuta 2010

Lauantai

Muuttokeikka ohi, ystävä siirretty onnistuneesti pisteestä a pisteeseen b. Mukavasti meni, hurjasti vain jäi tekemistä siellä pisteessä b mutta kun en oikein osaa olla avuksi toisen kämppää laittamassa vaikka käsi- ja jalkaparina olinkin itse siirtymävaiheessa. Tuliaisina juurtumassa upeita riippuvan ties minkä huonekasvin pistokkaita jotka ovat kuin purppuranviolettia samettia. Sopivia kukkaisia tällaiselle yli-ikäiselle wannabe-gootille.

Ja kotona odotti valmis ruoka..oi autuutta. Lohkoperunoita ja punasipulia, ihanaa kermaista lihakastiketta. Jälkkäri vielä nauttimatta (hedelmärahkaa).

Kaiken kaikkiaan tämä viikko on ollut suloinen, perheteemaisen läheinen. Tiistaina kahdeksanvuotishääpäivä meillä, torstaina tytär89:n kihlajaisjuhlat, ensimmäiset sellaiset. Myöhemmin syksyllä pidetään vähän isommat, sellaiset, joissa tulevat sukulaiset saavat tutustua toisiinsa. Mutta nyt siis juhlittiin meidän perheen kesken...sniff, vastahan se tyttönen syntyi ja nyt se jo lupautui miehelle! Eipä silti, hemmetin hyvälle miehelle lupautuikin.

Ei minulta taaskaan mitään puutu. Aikaa vain, ja sitäkin saan kun ryhdistäydyn ja alan priorisoida. Luulen että partiolaisten vanhempainyhdistys saa minun osaltani tulla toimeen pienemmällä panoksella ensi toimintakauden. Mielelläni olen myyjäisiä järkkäämässä, ja yhdistyksen jäsenenä aion pysyä, mutta olen muutenkin erovuorossa hallituksesta ja rahakirstua olen nyt vartioinut kaksi vuotta. Aika siirtää pesti jollekulle toiselle.

Kohta jälkiruualle ja sitten miettimään Teos-kustannuksen kirjoituskilpailua. Mukavata lauantaita kaikille!

1 kommentti:

P. Olganovist kirjoitti...

Ä sanoo sitä samettiköynökseksi... jotain juorun sukua lienee kuitenkin. ÄLÄ anna sen tehdä kukkia vaan napsi pois, jos alkaa siltä vaikuttaa (otit niitä vanhempia latvoja näemmä). Eli het oitis kukat pois, sen tarkoitus ei ole kukkia vaan lehtien näyttää hyvältä. Poikki 1 - 2 vuoden välein ja uusiks. Lycka till ja tämä kiittää isosta avusta *halipus*!