Aikaisemman avautumisen aukomista

En oikein tiedä miten tässä kävi näin, mutta vimmastuin kerta kaikkiaan kommenttiin jossa väsymykseni kategorisoitiin "vahvuuteen sairastumiseksi" ja vihjaistiin ettei perheeni tee osuuttaan kotitöistä. Primitiivireaktionani poistin kommentin.

Luin sen bloggaukseni ja mietin missä kohtaa olin antanut ymmärtää että asia on niin kuin kommentoija sen esitti. Kotitöitä - no niin, pyykkivuoren mainitsin, sen ettei se ole madaltunut ja uhkaa kasvaa entisestään. Eli siinä kai se tuli.

Huomasin asiaa mietittyäni miten kuvottavan kypsä olen kaiken maailman sloganeihihn ja leimoihin, päällimmäisenä tällä hetkellä tietysti tuo vahvuuteen sairastunut. Läheisriippuvuus, peterpansyndrooma, tuhkimokompleksi, virtahepo olohuoneessa, mitä näitä onkaan, haluaisin viskata vesilintua niillä kaikilla. Kuten jossain vaiheessa lopetin lastenkasvatusoppaiden lukemisen, olen myös lopettanut myös elämänhallintaoppaiden lukemisen, kun totesin niiden lokeroivan asioita jotka eivät ole lokeroitavissa. Ihmisten ja ihmissuhteiden ainutlaatuisuutta.

Voi kun muistaisin mistä fiktiokirjasta on peräisin tällainen sanonta kuin "määrittelylitsari". Juuri siltä, litsarilta, tuntuu kuulla kerran sairastuneensa vahvuuteen kun on väsynyt, tympääntynyt tai jotain muuta inhimillistä elämänsä kanssa. Eihän se nyt jumalauta voi olla niin että jos elämä on hallinnassa niin sitä rakastaa intohimoisesti kaksikymmentäneljä-seitsemän! Ja jokainen harmin paikka on avunhuuto, tarve muutokseen.

Keväällä Hesarissa oli artikkeli joka käsitteli Nelson Mandelaa ja jonka yhteydessä mainittiin sanonta by Gandhi: "ole itse muutos jota etsit". Osui ja upposi ja sain siitä oitis uuden moton itselleni. Muutan olosuhteita joihin en ole tyytyväinen. Se ei silti ole ristiriidassa sen kanssa että status quo aika ajoin tympii ja se tympiminen on yksi niitä asioita jotka haluan voida yskäistä tähän blogiin tarvittaessa ilman että se tulkitaan Isoksi Kriisiksi.

Minä en ole marttyyriäiti joka raataa kynnet verillä laiskan perheen puolesta! Joka niin väittää ei tunne minua, ei lapsiani, ei miestäni. Me olemme ihan tavallinen perhe tavallisine vajavuuksinemme, työnjako ei suuremmalti mätä. Minulla on mahdollisuus levätä väsymykseni pois, sorvata aikatauluni sellaiseksi ettei tule näitä pullonkauloja. On ihan omaa löperyyttäni etten ole sitä tehnyt. Mutta myös itseaiheutetusta väsymyksestä saa valittaa. Ainakin omassa blogissa. Ja jos jälkikasvu ei hoida hommiaan, se itkee ja hoitaa, FYI.

Ja jos nyt joku jääräpäisesti haluaa vieläkin ajatella että minä olen sairastunut vahvuuteen, tai lepraan tai hyppykuppaan tai delirium tremekseen tai ihan mihin tahansa niin minkäs minä sille mahdan. Sitten voin vain todeta että vähän pipinä on kivaa.