Tuskan ulkopuolella

Otsikko viittaa tässä kohtaa maantieteelliseen sijaintiin, paikkaan, jossa Satu ja minä istuimme viettämässä eilistä iltapäivää; nurmikolla, puun alla, viiniä siemaillen ja ohikulkijoita katsellen.
Eli Kaisaniemen puistossa festarialueen ulkopuolella. Viikonloppuna kotikaupungissani tapahtui paljon - oli siis Tuska Open Air Metal Festival 2010, Distortion -teknobileet jossain eduskuntatalon seutuvilla sekä tietysti Helsinki Pride 2010. Puhumattakaan kesän ensimmäisestä kunnon helleviikonlopusta joka sai liikkeelle nekin ihmiset jotka eivät osallistuneet mihinkään näistä vaan olivat liikkeellä muuten vaan.

Mutta otsikko voisi kertoa myös olotilasta. Minä olin ehdottomasti maailmantuskan ja kaiken muunkin angstin ulkopuolella, vai pitäisikö sanoa että suljin sen kaiken ulkopuolelleni. Löysin maailmastani aikataskun jossa paistoi aurinko, jossa musiikki jytisi vaimeasti jossain edempänä, ja kaupungin liikenne humisi turvallisena taustalla.

Ja jossa viltillä istui vieressäni ystävä, Satumainen Nainen.

Mitähän voisin kertoa eilisestä? Sitäkö miten puhuimme, joimme, asettelimme maailmankuvaamme mosaiikiksi toistemme katsella ja pidimme siitä mitä näimme? Vai siitä miten katselimme ohikulkijoita, kauniita nuoria ihmisiä kulkemassa ees taas, mustat helmat hulmuten, ketjut helisten, korot kilahdellen?

Vai kertoisinko pullojen kerääjistä, nuorista naisista, koulupojasta, isoäidistä ja ennen kaikkea noin nelivuotiaasta mustasilmäisestä prinsessasta jonka tulevaisuus on meille tuntematon ja ehkä ankeampi kuin yhdelläkään lapsella pitäisi olla - mutta jolla oli se sama pala aurinkoista nykyisyyttä kuin meilläkin, höystettynä mummon sylillä ja ystävällisen muukalaisen antamalla karkkipussilla?

En tiedä kantaako muisto sitä lasta onnellisemmin eteenpäin edes hetken mutta sen tiedän että eilisen voimalla talsin itse arjessani iloisempana, onnellisempana ja energisempänä taas kerran. Kiitos, Satu.