Pois alta risut ja männynkävyt!

"Öö, Reine" sanoi mies kun tein takapihan kautta lähtöä lehtiroskikselle. "Sä voisit olla hieman noin niin kuin katu-uskottavampi jos sulla olisi kaksi samanlaista kenkää jalassa".
Vilkaisin koipiini ja aivan oikein, vasemmassa komeili musta läpyskäsandaali, oikeassa punaoranssi feikkicrocsi. Edes korkeusero ei näköjään olisi havahduttanut, kun meikäläinen menee eikä meinaa

Parin päivän tuhottua kalustoa -saldo on niinikään lohduton. Olen rikkonut kolme juomalasia, yhden oliivipurkin ja lisäksi sen oliivipurkin kanssa samaan sotkun kaatui jääkaapista pussi parmesaania. Sitä löyhkää...

Miehen kanssa mietimmekin miksei minua voi pitää kalustetuissa asunnoissa nykyisin.
"Sä olet huhkinut ruumiillisissa töissä etkä sä nyt hallitse voimiasi" mies ehdotti ja silmäili vähän varuillaan omaa kotiamatsoniaan.
Tiedä tuosta. On siinä varmaan totta toinen puoli, nimittäin se että tilantuntu hämmentää soppaa. Kun päivisin huhkii katedraalin korkuisessa paikassa jossa on summattoman paljon tavaraa mutta silti vielä enemmän tilaa, niin oma pikkukeittiö alkaa varkain tuntua liian pieneltä. Sitä ottaa liian pitkiä askeleita. Kääntyy liian rehvakkaasti. Kädet tekevät liian isoja liikkeitä.
Kolhuja tuolla varastollakin toki saa.Vasemman käden keskisormen rystysessä on ryhmyinen arpi joka syntyi oven kolhaisusta juhannuksen alla. Eikä minkä tahansa oven vaan noin seitsemän metriä korkean ja kymmenkunta senttiä paksun rautaoven. Onneksi ei jäänyt sormi kyseisen oven väliin. Se olisi nimittäin tosiaan JÄÄNYT sinne.
Tänä aamuna tein tunnin lenkin (ja tarkistin että kengät ovat samaa paria ennen kuin lähdin!). Sää oli kosteannihkeä, taivas harmaa. Joka puolella tuoksui märkä asvaltti ja ruusupuskissa pörräsi kiukkuisia märkäsiipisiä mehiläisiä. Vihreys suorastaan räiskyi silmille.
Sitten kotiin, suihkuun, aamupalalle ja miettimään mistä aloittaisi. Pokkarista, novellien muokkaamisesta Joenpolvi-kuntoon, siivouksesta (no en ainakaan siitä, voin vielä vaikka rikkoa jotain)?