torstai 18. maaliskuuta 2010

Nauruterapiaa

Sitäkin. Mutta ennen kaikkea ystävien tapaamisen parhautta.

Sitä, kun saapuu paikalle väsyneenä, veitsenterällä ja julistaa heti että en tiedä heltiääkö näissä tunnelmissa yhtään naurua. Ja kun ystävä ojentaa jalanlämmikkeiksi virkatut tossut ja istuttaa sohvaan, istuu itse vierelle ja on lähellä niin että meinaa sulaa itkuterapiaksi. Ihan niin ei käynyt,mutta olisi saanut käydä, eikä olisi haitannut.
Siinä samalla se toinen ystävä puuhaa pöytään kahvia ja syötävää, saan katsella hänen runsasta, herkkuja pursuavaa kirjahyllyään ja sitten istua juomaan kahvia, syömään piirakoita ja kakkua, ja kaloreita ei laske kukaan eikä tarvitsekaan. Ja lopuksi vielä tilkka likööriä ja toinenkin.

Ja juttua riitti, koettua, kommellettua, kuultua ja nähtyä, ja se naurukin raikui, niin hersyvänä kuin vain kolmen elämää nähneen naisen kurkusta, keuhkoista ja sydämestä voi tulla. Ja minä joka tullessani olin ollut surullinen, tyhmä noviisi, olin mukana ja nauroin ja paranin eilisestä itsesäälin ja riittämättömyyden tunteesta.

Kiitos Pirre. Kiitos Ritva. Kiitos miljoonasti.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ah!! Kuulostaapa aivan mahtavalta vierailulta! Tuollaisia ystäviä tarvitaan! Ihanaa, että sinulla on!
piiu

Anne kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu.

Reine kirjoitti...

Sanopa muuta, Piiu. Ihanaa että teitä ystäviä on! Itse olen tosi pahoillani kun olen ollut huono ystävä viime aikoina. Mielessä olette olleet joka ikinen!

Kiitos, Tehilla ja tervetuloa lukijaksi. Pakko kysyä nimestä, onko se oikea? Minä olen siis Reine ihan ristimänimeltäni, ja Tehilla -nimeen olen törmännyt kerran, yhdessä Anni Swanin kirjassa, olisiko ollut Ulla ja Mark. Kaunis nimi kuitenkin

Mari kirjoitti...

Mietin, että missä on se tutuksi tullut tykkää-nappi: kuulostaa aivan loistavalta. On aina ihana lukea jotain tällaista!