Viime viikolla paniikkibloggasin ja julistin luopuvani Kariston kirjoituskilpailuun osallistumisesta. Ehkä jotkut huomasivat ettei se sitten kuitenkaan niin mennyt. Kun olin muutaman kerran heeeengittänyt hiiiiitaasti ja katsonut tilannetta uudestaan, totesin, että ajankäyttöä sumplimalla (ja kodin sekasotkua ignoroimalla) voin edes yrittää.
Eikä niistä neljästä tenttikirjasta tarvitse edes lukea kuin osa kustakin Sen tenttiin lukemisen olen jättänyt kokonaan huhtikuulle; rästit tein pois jotta saan arvosanan ensimmäisestä kymmenen opintopisteen kokonaisuudesta. Halleluja, ne on hoidettu, kielikuva- ja runon puhuja-tehtävä.
Eilen oli nollakakkosen nimipäivä ja kuten kaikki ehkä muistamme minä en nimipäivistä piittaa mutta anoppini kyllä, joten kaffea ja pullaa oli järkättävä. Ihan kivaa oli sitten loppupeleistä. Hyviä ihmisiä ovat vaikka tässä mäkätän.
Illalla kun kävin Karisto-tekstini kimppuun tajusin että saan sen tänään valmiiksi jos omistan päivän sille. Tuntui aika kummalta. Heräsi taas se loppuun saattamisen sietämätön vaikeus jota poden minkä tahansa projektin kanssa ja josta tekisi mieli välillä kysyä joltain psykiatrilta että mikä mua vaivaa. Mikä pelottaa loppusanoissa? Viihdepokkareissa koen välillä sama ahistusta mutta kun ajattelen lasten bussikortteja sun muita juttuja niin saan uutta potkua jatkamiseen.
Mutta siis viimeisiä dialogeja viedään. Tarina joka oli valmis päässäni alkaa olla valmis "paperillakin",ihan kohta. Pitää aina välillä pompata koneelta ylös ja sulatella sitä tosiseikkaa. Mies ymmärsi ja toi lohtupussin = salmiakki-mixejä. Niitä täällä mussutan ja bloggaan ettei tarvitsisi kirjoittaa tekstiä loppuun...ja eikun töihin takaisin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Hei ja onnea tekstin johdosta! Suuret projektit ovat kyllä pelottavia ja olen todella iloinen puolestasi, että sait sen tehtyä.
Itsekin kirjoitan tässä samalla ensimmäistä Suurta Työtäni ja olen samalla seuraillut sinun kamppailuasi Kariston kanssa. Sivuja minulla on kasassa vasta 83, mutta tuntuu lohdulliselta ajatella, että sen voi saada valmiiksi joskus. On lohdullista nähdä, että muutkin saavat.
Onnistumisesi siis todella sai minut hyvälle tuulelle ja jatkamaan oman työni kanssa pakertamista. Toivottavasti Karisto-työsi päätyy postiin saakka ja sijoittuu kilpailussa :)
Ja onnea myös opintoihin!
-A.K. (itsekin R-lehteen kirjoittava ja kirjallisuutta opiskeleva nainen)
(Huomasin muuten, että olen lukenut blogiasi siitä lähtien, kun debytoit R:ssä, mutten ole koskaan uskaltautunut kommentoimaan.)
Lähetä kommentti