Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi, mutta...

Minä en ole ateisti. Se on jotain mitä elämänkatsomuksestani tiedän. Siitä ei kannata yrittää väitellä kanssani vaikka kuinka tekisi mieli. En lähde mukaan - olen täysin vakuuttunut siitä että elämä jatkuu sen jälkeen minkä me kuolemana koemme. Siitä miten se jatkuu, en osaa sanoa. Paremmin osaan ehkä sanoa ne mitä EN ole, kuten vaikka muslimi tai scientologi. En myöskään usko että Totuus missään muodossa on minun, sen enempää kuin kenenkään muunkaan hallussa. On elämänkatsomuksia joissa on jotain mikä resonoi minun kutsuuni. Ei kuitenkaan mitään mikä hahmottuisi The Näkemykseksi.
Ja haluaisin vilpittömästi ajatella että kukin tulkoon uskollaan autuaaksi mutta kun.

Entä jos joku uskoo olevansa oikeassa katsomuksineen ja kaikki muut ovat väärässä joten väärässä olevat pitää hävittää. Ei. Eiei.

Tai vaikeampi - entä jos joku uskoo omaan maailmankatsomukseensa siinä määrin että kokee asiakseen julistaa sitä kaikille ja yrittää saada kaikki ajattelemaan siten kuin vilpittömästi uskoo oikeaksi. Onko tällaisella ihmisellä oikeus toimia uskonsa mukaisesti?
Minä voin ymmärtää sitä, kyllä, mutta en hyväksy enkä oikein siedäkään sellaista. Taustaksi, seuraan muitakin blogeja kuin nuo sivussa mainitut ja yksi on nuoren, ahdistuksen ja syömishäiriön kanssa kamppailevan naisen blogi. Tämä tyttö on kerta toisensa jälkeen sanonut olevansa ateisti, pyytänyt kauniisti ja vähemmän kauniisti että ei Jumala- ja Jeesus-juttuja hänen kommenttilaatikkoonsa, kiltit.
Anonyymejä ilkeilyjä hän saa paljon, ja kaikkihan niitä saavat. Minä pidätän hengitystäni aina kun postilaatikkooni kopsahtaa kommentti otsikolla Anonyymi. Yleensä siellä on joku rakas tuttu joka ei ole jaksanut kirjautua, tai joku mukava joka haluaa pysyä nimettömänä. Nillittäjiä ei ole viime aikoina näkynyt *koputtaa puuta*
Jotenkin kuitenkin anonyymi ilkeily tuntuu vähemmän pahalta kuin hersyvä myötätunto joka on täynnä hyvää tarkoitusta, mutta jonka esittäjä sivuuttaa tämän kirjoittajan toivomuksen, kerran toisensa jälkeen toistetun. Että ei Jumala-juttuja, kiitos.

Vaikka en siis itse ole ateisti, niin minua ei toisen ateismi ahdista, ei pelota että toinen joutuisi jotenkin kadotukseen tai muuta. Ja siksi loukkaannun tämän kirjoittajan puolesta, kun hänen maailmankatsomuksensa, mielipiteensä ja toivomuksensa tallotaan hilpeästi jalkoihin, myötätunnon ja tuen nimissä ja vielä Jumalankin nimissä. Anonyymi ilkeily on puhtaampaa, IMO. Toisen erilaista ajattelua pitää minusta kunnioittaa, etenkin jos toinen on selkosanaisesti laittanut rajat tälle asialle.
Ja se siitä, en mene rikki jos joku ajattelee toisin.