Ei niin että tämä olisi ollut ensimmäinen kerta mutta aina jaksan ihmetellä.
Kuuntelin aamutuimaan YouTubesta Les Miserablesin kappaleita, vaihteeksi muutakin kuin Fantinen I dreamed a dreamia. Nollakakkonen söi aamupalaa yläkerrassa, minulla soi alakerran koneessa Cosetten laulu Castle in the cloud.
Yksi kuuntelukerta, kappale joka ei taatusti ollut soinut täällä ikinä ennen - ja kymmenen minuuttia myöhemmin aamiaisensa lopetellut Nollakakkonen lekotteli sohvalla akkaria lukien ja hyräili laulun A-osaa virheettömästi.
Mitä kummaa tuossa nyt on, sanoi eräs ystävä. Niinhän sä itsekin osaat. Kai sun poikaskin sitten?
No, siinä taas näkee sen mikä on minulle tyypillistä. Jos osaankin ihmetellä sitä mitä toinen osaa, en tunnista sitä itsessäni.
Viime päivinä on ollut vaikea tunnistaa itsessä muutenkin mitään hyvää. Joutuu pinnistelemään että usko itseen säilyisi. En oikein osaa erottaa, tuleeko kielteinen palaute oikeasti ulkopuolelta vai suodattaako kielteinen fiilis neutraalin palautteen mustempana kuin se onkaan.
Olisi niin älyttömän helppoa jos sen epäfiiliksen voisi vain napista sammuttaa. Ja on piinallista kun joidenkin ihmisten mielestä sen voi sammuttaa. Jos sitten kysyy että miten, olisiko ehdotuksia, on vastauksena syvä hiljaisuus. Niinpä tietysti. Patenttiratkaisuja jakavat ihmiset ovat yleensä hiljaa jos ratkaisujen syvintä olemusta yrittää kysyä.
Toisaalta, paskamainen olo loppuu aina aikanaan ja yleensä siitä jää jotain uutta taskuun. Jotain mikä ei oikeasti olekaan niin paskamaista. Pala itsetuntemusta, uutta näkökulmaa. Nykyisin sen jo näkee ja jaksaa paremmin kielteiset tunteensa. Kun vielä oppisi suodattamaan nämä hyväätarkoittavat ihmiset jotka käskevät "ottaa toisenlaisen ASENTEEN". Osaisi ajatella että oikeasti ne tarkoittavat hyvää ja puhuvat niin hyvin kuin osaavat. Ehkä tosiaan on olemassa jonkinlainen asenteiden buffet-pöytä josta voi tietoisesti kerätä ne kivat, mukavat ja positiiviset asenteet lautaselleen ja porhaltaa eteenpäin. Minä en sitä toistaiseksi ole löytänyt.
Mutta aurinko paistaa, on kesäloma ja uskon että elämän palaset alkavat loksahdella paikalleen uudeksi kuvioksi kaiken epäfiilistelyn jälkeen. Ehkä ennemmin, ehkä myöhemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Minusta tämä on tosi tärkeää:
"Mutta aurinko paistaa, on kesäloma ja uskon että elämän palaset alkavat loksahdella paikalleen uudeksi kuvioksi kaiken epäfiilistelyn jälkeen. Ehkä ennemmin, ehkä myöhemmin."
Jos vaikka sillä epäfiilistelylläkin olisi jotakin myönteistäkin annettavaa epämiellyttävien tuntemusten lisäksi. Ainakin itsetuntemusta, arvelisin. :)
Niin, onko se tähtien asentoa taivaalla vai mitä, kun sama asia tuntuu joskus todella isolta tai vakavalta tai negatiiviselta ja sitten joskus toisessa hetkessä mitättömältä tai arvottomalta tai ....
Vai onko se joku alitajunnan juttu, miten ottaa milloinkin kritiikkiä vastaan? Joskus kestää, joskus ei!
Tästä pähkäilystä ei tainnut olla apua!
Tiedät itsekin jo tuossa tekstin lopussa, miten "sateen jälkeen paistaa aurinko"...Tsemppiä!
Jahas,,,,ko löyvät sen butfet pöyvän nii vinkkase miulleki. Tiälläki tarvihtis enempi niiko niit kivvoi viiliksii.
Pitäsköhä ensviikolla pittee naaruterapiijaistunto? Oisko siul joku kiva paikka vaihteheks jonne mie voisin si tulla vaik taksilla? Silhä piäsee ain perille.
Tiällä lähetää juhannuksest mualle ja ollaaki putkesa heinäkuun loppusee ast.
Moroone ja naatitaa kesäst ko se vihoin tul.
Pirre
Mun mielestä kyse on siitä, että ihminen oppii tiettyyn asenteeseen. Salakavalasti. Pienestä pitäen.
Ja toisaalta suomalainenhan ei kehu toistaan eikä itseään hevillä.
Suomalaiseen luterilaiseen nöyryyteen kuuluu, että itseensä ei pidä oleman tyytyväinen.
Muista Lordin lentävä lause: "Ylpiä saa olla mutta leuhka ei koskaan!"
Kaikkihan on opittua. Pieni lapsi osaa mielestään mitä vaan ja tietää kaiken. Kunnes aikuiset alkavat. "Et sinä voi/osaa/pysty/saa" ja lapsi alkaa epäillä omia kykyjään ja huomata yhä enemmän puutteita ja vikoja itsessään. Ja kaikki tämä vain siksi, että jotkut aikuiset haluavat pilata lapselta sen mitä itseltään on pilattu.
Minulla on jossain mainio "itseluottamuksen synty" -kasetti jonka sain tietyltä taholta. Siinä selitetään miten koko mekanismi toimii.
No, kuitenkin, kyselit sitä miten sen asenteen saa muutettua. Yksi tapa on kyseenalaistaa negatiivinen palaute. Onko se sanojan pahaa oloa? Onko se epärealismia?
Toinen tapa on käyttää näitä affirmaatioita.
Kuten muistamme, alitajunnalla ei ole huumorintajua eikä ajantajua. On mietittävä mitä sanoo/ajattelee.
Teepä muuten joskus mielikuvaharjoitus: Istut jossain miellyttävässä paikassa, rentoudut.. Luoksesi saapuu pieni tyttö, joka esittelee itsensä olevansa Reine 5 v. Hän kysyy sinulta miksi sinusta on tullut sellainen kuin tänä päivänä olet.
On mielenkiintoista (yrittää) selittää omalle 5 v itselleen miksi on sitä mitä nyt on. Mikä siihen on vaikuttanut? Ketkä siihen ovat vaikuttaneet? Miksi juuri he?
Siinä saa ollain tavalla käsitystä syistä ja seurauksista ja miksi ja miten asiat ovat muuttuneet..
Lähetä kommentti