Otsikko tarkoittaa about; "omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni". Kuuluu katoliseen messuun, tällä litanialla seurakunta heittää lokaa päälleen. Disney-versio asiasta kuuluu vaikkapa: "Me ollaan matoja! Me ollaan niin syvältä!"
Viime päivinä olen miettinyt omia virheitäni, niitä joiden avulla olen maalannut itseni nurkkaan. Tyhmänylpeyttä. Herkkäuskoisuutta. Lyhytjännitteisyyttä. Epäluuloisuutta.
Mitään erityistä syytä tähän itsetutkiskeluun ja no joo, ruoskintaan, ei ole. On vain kaikkien niiden seurausten summa joiden takia koen maalanneeni itseni nurkkaan, henkisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti.
"Sulla on näköjään tarve olla säännöllisesti sukset ristissä jonkun kanssa " minulle sanottiin joku viikko sitten. Se sattui. Minä kun luulin sillä kertaa vain puolustavani omaa mielipidettäni. Sattuiko se siksi että siinä oli totuuden siemen - vai sattuiko siinä se mistä se arvostelu tuli?
Tyhmänylpeä minä olen. Parisuhteessanikin. On vaikea myöntää olevansa huono, heikko, tyhmä, silloinkin kun se pitää paikkansa. Mieluummin pitää päänsä valheellisesti pystyssä ja turvautuu kalliisiin hätäratkaisuihin pelastaakseen kasvonsa. Parisuhteessa. Kipeää, vai mitä.
Herkkäuskoinenkin. Uskoin suuriin lupauksiin joiden toteutuminen lykkääntyy viikko viikolta ja saa minut ajattelemaan että sanat ovat halpoja sille joka lupaa. Epäluuloisuus on sitten suoraa seurausta herkkäuskoisuudesta ja pettymisestä. Kun saa näpeilleen odotustensa ja toiveidensa kanssa, alkaa epäillä lähes kaikkea. Näin toimii tämä pieni pää.
Niin, ja vähättely, itsensä vähättely, oman työnsä vähättely. Kun kieltää väsymyksen joka syntyy kirjoittamisesta. Että eihän se voi olla oikeaa väsymystä -> ei oikeaa työtä?? Ei työtä, vaikka sitä tekisi työpäivän mittaisen rupeaman, työstäisi kahta, kolmea tekstiä samanaikaisesti ja siinä välillä valmistelisi juhlia ja tahkoaisi päivittäisiä kotitöitä.
Nyt olisi käyttöä isolle annokselle itseluottamusta. Ehtisikö sen vielä istuttaa ja kastella, ennen kuin oman kehnouden rikkaruohot imevät kuiviin.
Pieneen ylpeydenrippeeseen takerrun säälittävän lujasti. En syytä ketään muuta. En voihki sitä että perhe veisi aikaa, että yhteiskunta olisi epäreilu. Anoppikin saa olla nyt ihan rauhassa. On helpottavaa sanoa että mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa. Se sisältää kuitenkin lupauksen että kun kerran itse olet sössinyt niin itse osaat korjatakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Hmmm... peikolta kaksi arvottomatonta ajatusta... ne ei ole neuvoja.
- Saa olla heikko.
- Sieltä nurkasta voi kävellä pois, se on vaan maalia.
Täällä toinen tyhmänylpeä. Siitä pidän kiinni: joskus tuntuu, että se on ainoa, millä selviää päivistä. Luultavasti olen väärässä :).
Kyllä "ajatustyö" väsyttää ja uuvuttaa.
Tyhjistä lupauksista ja pettymyksistä voi kyynistyä, oppii, että parempi kun ei luota, uskoo vasta kun näkee. Ei ole sekään ehkä oikea asenne, että sillä tavalla yrittää minimoida "kärsimyksiään", yrittää olla odottamatta ja toivomatta, kasvattaa kuorta.
Äh, ei mitään viisasta ja järkevää sanottavaa.
Mutta luulen ymmärtäväni, osittain ainakin.
Tuumailee yksi istumatyössä itsensä melko finaaliin väsyttänyt. Ja kaikenlaiset lupaukset useimmiten välinpitämättömällä olankohautuksella ohittava kyynikko.
Koitetaan levätä välillä.
Menenkin tästä nukkumaan, että jaksan ryömiä töihin vielä huomenna, istumaan koneen ääreen.
Mutta kyllä sinä kirjoittaa osaat, siitä voit olla ylpeä.
Minen tiedä pitäiskö sua halata vai potkaista pepulle. Hassu olet. Ja ihana. Ihminen.
Haastoin sinut omassa blogissani.
Peikko,hyviä ajatuksia. Tarpeeseen tulleita.
Rooibos: Sehän se. Madolla ei ole jalkoja, voisi jäädä nousematta sängystä ylös joku päivä
Puhuri, tsemppiä vielä päiväksi. Toivottavasti uni toi levon
Molempi parempi, Satu :) Menen katsomaan haasteesi
voi, symppaan niin täysillä. itsellä aika lailla samanlaista just nyt. iso elämänmuutos menossa ja aamuisin ihan matona.
virtuaalisen voimahalauksen lähettää:
Kolmiosiskosi SS
Katteettomien lupausten antaja ainoastaan tietää, että hänen puheensa ovat pelkkiä tuulentupia. Ei siis ihme, että hän jättää taakseen pettyneitä ihmisiä, jotka syyttelevät itseään herkkäuskoisuudesta. Kiukun oikea osoite olisi kuitenkin se perättömien lupausten antaja.
Jotkut osaavat myös pistellä piikkejä läheistensä itsetuntoon väittämällä heitä riidanhaluisiksi... hmm. Minkähän takia? Ehkä siksi, että tuntevat läheistensä kipeimmät kohdat. Sitä paitsi, kukapa nyt haluaisi olla riidanhaluinen? Sen nimissä moni antaa pitää itseään kynnysmattona.
Lähetä kommentti