lauantai 27. kesäkuuta 2009

kakkusulkeiset

Nyt tiedän, mistä enkelikakku on saanut nimensä. Tekijällä täytyy olla enkelin kärsivällisyys...no, tuli siitä ihan sievä. Paholaisenkakku meinasi mennä taikinana parempiin suihin, suklainen ja voinen, kiiltävä herkku... mutta kakuksi päätyi sekin lopulta.

Enkelit ja demonit - teemasta kinuskikakkuun josta toistaiseksi on vasta pohjat tehtyinä. Onnistuivat hyvin. Jospa se kuorrutuskin taas. Sitten pitäisi pyöritellä muutama sata lihapullaa, silputa salaattiainekset, silittää pöytäliinat, sulattaa raparperipullat, katsoa kuteet kaikille, und so weiter.

No, iloinen asia on se että se novelli jonka tuossa viskautin liikkeelle hyväksyttiin kiitoksella ja lisääkin pyydettiin. Kumma kyllä se "lisää" on jo tekeillä, kaiken tämän härdellin keskellä..

Kumma juttu, en pingota huomisia juhlia vähääkään! Ei ole aavistustakaan, tuleeko tänne kaksikymmentä vai viisikymmentä ihmistä, nuo miehen sukulaiset kun eivät v.p -jutuista perusta (suorastaan loukkaantuvat niistä, mutta se onkin oma lukunsa se). Silti mieli on suorastaan seesteinen. Voi olla ettei valkopesu tapa pöytäliinojen kahvitahroja mutta sou not. Voi olla että anoppi tuo jotain kumminkaimatyyppejä tullessaan, mutta sou not.

Kuvia tulossa huomenna.

5 kommenttia:

TIPILIININ SIRKUTUKSET kirjoitti...

Kiva lukasta jot uot vällee kiiruun kesel aikas renton.
Onneva huomiselle päivälle toivoop siun kamuseis Pirre

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on aivan asian vierestä. Mutta. Kertoisitko kuinka saat noi toisten blogien päivitykset tuohon sivuun näkymään noin näpsäkästi? Ittellä ei onnistu vaikka hampaat irvessä vääntää...

Ja onnea huomiselle minunkin puolestani;)
Nelkku

isopeikko kirjoitti...

Peikolta pöö huomiseksi

Celia kirjoitti...

Reine, minä taas haluaisin tietää enkelikakun ja paholaiskakun reseptin. ... ei kun googlettamaan. Et kuitenkaan ehdi vastailemaan meidän kysymyksiin.

Omankädenoikeudella vastaankin Nelkulle ;)

***

Nelkku, tarkoitat ilmeisesti blogirullaa, joka on Bloggerin gadget-listassa.

Näin saat oman blogirullan Blogger-blogiisi: Mene blogin hallintaan ja siellä ulkoasun muokkaukseen. Valitse "lisää gadget"-komento. Näytölle avautuu ponnahdusikkuna erilaisista toiminnoista, jotka voit liittää blogisi marginaaliin. Valitse "Blogiluettelo" (listassa kymmenes ylhäältä). Tähän blogiluetteloon pitää syöttää blogin url-osoite ja se hoitaa loput. Muista kuitenkin tallentaa tekemäsi muutokset.

***

Säät ovat olleet suotuisat. Toivottavasti juhlatkin sujuivat hienosti. Meillä vastaavanlaiset ovat lähiaikoina.. :)

Reine kirjoitti...

Celia, kiitos vastauksestasi Nelkulle - ihana nimimerkki, tulee muistoja mieleen, kun Piiun kanssa yhdessä odotimme 2002 syntyneitä poikiamme ja Piiun tulokkaan työnimi oli Nelkku.

Enkelikakku, se minun tekemäni versio on peräisin tästä blogista http://www.pullahiiri.vuodatus.net/blog/716962

Koska taikinaan ei tule keltuaisia ollenkaan, käytin ne kahvikakkuun joka kulkee Paholaisen kakun nimellä. Siinä sekoitetaan kuivat aineet - sokeri,jauho, kaakao, sooda - keskenään, lisätään munat ja maito sekä voisula. Googlettamalla tuohon löytyy useammanlaisia ohjeita.Pullahiiren blogissa on kommenteissa tarinaa aidosta Angel food cakesta.

Suosittelen myös Hellapoliisin blogia, sieltä löysin kinuskikakun ohjeen. Ikinä ei ole muuten käynyt näin että kaksi isoa täytskäriä menevät kaikki kerralla...onnistuivat siis.

Ja Pirrelle ja Isopeikolle kiitokset onnitteluista. Pirre, palaillaan tapaamiseen