Aloitin

Muistatteko kun pyörsin pyhät sanani ja aloin harkita Tarinoiden tarjoamista kustantajalle?

Noita kun olen kirjoitellut, olen naputellut ne suoraan bloggeriin ja sitten julkaissut. Ensimmäinen homma olikin niiden copypeistaaminen wordiin työstettäväksi.

On niissä aika lailla haastetta. Osa noista tarinoista on tuokiokuvia irtoihmisten elämästä, kuten nyt vaikka autokylän tarina Erikasta. Suurin osa taitaa kuitenkin olla tukikohtatarinoita, joko tukikohdassa jo asuvista ihmisistä tai Markuksesta ja Karlasta jotka ovat matkalla sinne. Sitten on pari tarinaa Juhosta ja Mariannesta, jotka kohtaavat Karimin, hylkiöselviytyjän. Heitäkään en haluaisi roskikseen heittää..

Mutta vaikka puhun tukikohdasta, en halua silti puhua Tukikohdasta. Eli viimeiseen asti yritän välttää yhtäläisyydet Sen Tukikohdan kanssa, koska en tahdo kirjoittaa naurettavaa jäljitelmää yhdestä lempitarinastani. Siinä Tukikohdassa oli irtoihmisten tarinoita, joskin nämä ihmiset hakeutuivat keskustarinaa kohti ja lopulta olivat merkittävä osa sitä.

Minun tarinoissani on ehkä sama lähtöasetelma, ihmisen näpertelemä virus joka karkasi lapasesta ja tappoi miljoonia. Mutta nämä tarinat eivät edes yritä kerätä itseään keskustarinaksi, hyvän ja pahan mittelöksi. Järjestäytynyttä yhteiskuntaa ei ole missään muodossa, ei karismaattisia keskushenkilöitä. Vain haaksirikon sirpaleita ja yksittäisten ihmisten kokemuksia.

Ehkä näissä on ainesta, ehkä ei. Yrittämättä en tiedä.