..onko minulla mitään sanottavaa? Pokkari edistyy, so what? No ihan kivahan se on että edistyy, tili tulee tarpeeseen marraskuussa, milloinkas ei tulisi.Ei vain innosta, ei yhtään. Vaivaa tunne että mitä turhaa minä hyvää tekstiä teen, ei sitä kukaan näe kuitenkaan kun sille annetaan äitelä, joutavanpäiväinen nimi ja sen kansikuvaksi laitetaan tuhat kertaa nähty arkistovalokuva. Yhdeksän kymmenestä jotka edes vilkaisevat läsyn kantta kaupassa, hylkää sen jo näitten takia. Näinkö se tapahtuu, kyllästyminen? Vai vaikuttaako siihen se että näin edellisestäni mainoksen uudessa Reginassa ja sen nimi ja kansi rietovat taas sielua?
Joo, kauhean omahyväistä tekstiä,tiedän. Eikä tämä rajoitettu olotila sitä ainakaan helpota.
Koti on hiljainen. Hiljaisuus on hyvä, joutuu kohtaamaan oman raadollisuutensa. Haluaisin kaivata ympärilleni paljon ihmisiä, paljon puuhaa ja morkkistelen tässä nyt sitä että on kiva istua vain hiljaisuudessa. Ihan oikeasti kiva. Istua. Tekemättä mitään. Paitsi tätä.
Ja jossain pohjalla järjetön pelko rangaistuksesta. Että joku kolminkertaisuuden laki jostain universumista työntää kestettäväksi todella rajoittavan raajarikkoisuuden ja loputtoman yksinäisyyden. Mistä tällainen idioottimaisuus tulee? Miksi en saisi olla edes itselleni rehellinen,tunnustaa edes täällä että vituttaa lastoitettu käsi ja hiljaisuus tuntuu hyvältä? Ovatko ne jokin synti? Kuka nämä säännöt tekee, kuka muu kuin minä itse? Mutta mistä minä ne kaivan?
Tällainen ahistusbloggaus tällä kertaa, ehkä parempia tunnelmia tulevaisuudessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Onko Kolmiolla ne oikeudet vai sulla? Jos sulla, niin... ehdotuksia riittäisi! Jos ei, pakko kärsiä ja kärsiä, eiks?
Valitan - minäkin. Mutta jospas tänään tyhjättäisiin päät ,D
Käyttöoikeus Kolmiolla, tekijänoikeudet mulla. Eli siis, jos olen oikein ymmärtänyt, voisin milloin tahansa tarttua johonkin vanhaan pokkariini jonka perustarina olisi hyvä ja tehdä sen uudellen, vähän rosoisemmin, vähän inhimillisemmin, painottaen muita asioita kuin ailavjuu-juulavmii -kuvioita. Muutama noista vanhoista on sellaisena mielen pohjalla. Ja ihan omaterapiaksi pitää kyllä kirjoittaa Jotain Aivan Muuta tämän jälkeen muutenkin.
Pää voisi tosiaan kaivata tyhjäystä tänään. Ehkäpä..
Tenniskyynärpää on kurja, kokemusta on, mutta hoito auttoi siihen. Pitää vaan ottaa iisisti levon ja kuntoutumisen aikana.
Ja kohdata itsensä. Olla joutenkin.
Joo, on vaikeaa, mutta tsemppiä.
Lähetä kommentti