sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Täältä tulee hauki...

Olen ehkä joskus avautunut täällä lapsuuteni inhokkiruuasta. Kesät kun piti lusia mökillä oli lähes joka päivän ruokaa keitetty hauki, kananmunakastike ja perunat. Kas kun sitä haukea sai merestä niin paljon kuin viitsi nostaa ja isähän viitsi. Minulla oli tapana pistää sormet ja varpaat ristiin ja toivoa kehnointa mahdollista kalalykkyä isälle - tai edes ahvenia jotka paistettuina olivat ihan hyviäkin.

Muuten kesäherkut ovat jääneet mieleen hyvinä. Tuoreet mustikat, suoraan varvuista riivittyinä. Kotitekoinen viili. Ternimaitojuusto. Mutta hauki! Ankein, mauttomin ja piikkisin kala mitä muistan ikinä syöneeni. Vannoin etten aikuisiällä kajoa koko kalaan enää ikinä.
Minä siis tykkään kalasta. Norjanlohesta erityisesti ja tänä vuonna on ottanut aivoon kun sen hinta on melkein tuplaantunut, kuulemma jonkun Chilen huonon lohisadon vuoksi (=norjalaiset myyvät kalansa chileen?). Tykkään myös siiasta, kuhasta ja ihan tavallisesta seistä uunissa haudutettuna tai sopassa.
No. Appivanhemmat tulivat tänään kesälaitumilta kalatuliaiset mukana. Arvatkaa mikä kala?
*menee googlettamaan haukireseptejä*

Ei kommentteja: