Once upon a dream

Sain pokkarin urakoitua valmiiksi ja juhlin tapani mukaan punaviinillä...kauhea juoppo, hyi minua.
Univisio tarjoili minulle urakan kunniaksi varsin miellyttävän ja selkokielisen talounen joka meni näin:

Minä ja kolme tytärtäni, sellaisina kuin nykyisin olemme, seisoimme ison talon ala-aulassa. Halusin esitellä taloa tytöilleni, mutta keskimmäistä pelotti astua ollenkaan sisälle.
- Tule vaan, rohkaisin. - Tehdään niin kuin mä nykyisin teen; mennään hissillä ylös asti ja tullaan sitten portaita, kerros kerrokselta alas. Katsellaan rauhassa.

Näin tehtiin. Tulimme ulos noin seitsemännen kerroksen aulassa. Aloimme katsella huoneita oikealla puolella. Vasen puoli oli remontissa, pimeä ja peitetty pressuilla
- Entäs nuo? kysyi nuorin tytär - Niihin ei saa mennä, ne ovat työn alla. Siellä ei ole turvallista liikkua, minä vastasin.

Katselimme sitten oikean puolen huoneita. Niitä oli paljon, ne olivat siistejä ja valoisia, mielenkiintoisesti sisustettuja. Juttelimme niitä näitä huoneiden yksityiskohdista, en muista mitä eli ei mitään merkittävää.
Sitten halusin näyttää tytöille lempihuoneeni. Avasin oven valoisaan huoneeseen jossa oli retrotapetti - valkoisella pohjalla isoja keltaisia narsisseja, vihreine varsineen. Lattialla ei muuta kalustusta kuin iso siskonpeti johon olisi mahtunut varmaan kahdeksan lasta. Peti oli myllätyn ja tallotun näköinen, mutta hyvällä tavalla, oli kuin iso ja sopuisa lapsilauma olisi edellisenä yönä valvonut ja jutellut ja hihitellyt keskenään ja sitten yksi toisensa jälkeen nukahtanut, herännyt aamulla ja painellut aamupalalle. Siis käytetty siskonpeti jossa oli nukuttu hyvä turvallinen yö.
Tytöt jäivät kynnykselle ja ilmoittivat yksimielisesti - Ei me sinne tulla, se on pienten lasten huone.
Minä tunnelmoin hetkisen ja kohautin sitten olkapäitäni. Ajattelin että olkoon, ei heidän tarvitse tänne tulla, riittää että minä saan tulla.
Jatkoimme matkaa. Alakerrassa kohtasin yhden pojistani (13 v) joka näytti huoneistoa edessään ja sanoi
- Äiti, Nalle muutti pois, naapuriin. Mä haluan saada sen huoneen, en halua olla enää pikkuveljen kanssa samassa huoneessa.
- Odotetaan vähän aikaa, minä sanoi - Nallesta kun ei tiedä. Se on vähän sellainen.
(perheeseeni ei ole kuulunut ikinä ketään Nallea, ei ihmistä eikä eläintä, joten en tiedä ketä Nalle tässä kohtaa edustaa)
Sitten herätys. Oli pakko kiiruhtaa tähän koneelle kirjoittamaan uni ylös, niin kauan kun sen muistan. Blogista on moneksi, tänään se sai toimia unipäiväkirjana.