Kuvaileminen on kirjoittamisessa hankala laji, myönnetään. Aina kun kerron miltä jonku henkilöni näyttää pelkään käyttäväni kuluneita kliseitä, ja usein varmaan olenkin oikeassa.
Silti. Tavailin tätä pitkään (Meg Gardner, Pahuuden piiri):
"hänen poskiluunsa olivat pitkänmatkan juoksijalle tyypilliseen tapaan kulmikkaat.Hiukset oli kiedottu levolliselle banaaninutturalle ja värjätty sillä platinanvaalealla sävyllä joka kieli terveestä itsetunnosta ja seksivietistä."
Mitähän tuosta nyt pitäisi ajatella?
Ainakin mietin niitä hiusväriputkiloita joita minulla on jemmassa - värjään itse, enkä koskaan käytä kaikkea kerralla kun tukkani on niin lyhyt - että mitä purkista otettu hiusvärini kertoo minun egostani ja libidostani. Cosmo Blue? Red Berries? Provocative Red Violet? Bittersweet Chocolate?
Niin ja pyöreillä poskiluilla erikoistutaan kai sitten pikamatkoihin?
Kun yrittää välttää kliseitä niin kannattaa ehkä kuitenkin miettiä mitä kirjoittaa tilalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Minusta on mukavinta lukea tekstiä, jossa ulkonäköä kuvataan ympäripyöreästi, ei liian yksityiskohtaista selitystä, jotta lukiessa omalle mielikuvitukselle jää tilaa. Minulla on sellainen mielikuvitus, että jos henkilöllä on
esim. "korkea otsa",(on ollut aika usein) näen mielessäni jonkin poikkeuksellisen korkeaotsaisen otuksen, joka kuuluisi kauhuleffaan.
Yleensä heti alussa päätän, miltä kirjan henkilöt näyttävät, joten parasta mielestäni on,jos ulkonäöstä kerrotaan (ainakin melkein)samantien, kun heidät esitellään lukijalle. Kun näen mielessäni jonkun henkilön, ja parin sivun päästä kerrotaankin että hänellä on "korkeat poskipäät" tms.minua vaivaa, että onko tuolla minun päässäni syntyneellä hahmolla nyt tarpeeksi korkeat poskipäät :) Ärsyttävintä on,jos ajattelen jonkun vaaleaksi/tummaksi ja parinkymmenen sivun jälkeen kerrotaankin päinvastaista; siinä vaiheessa yleensä jääräpäisesti pidän luomani mielikuvan, vaikka se vähän häiritseekin, jos kirjoittaja jatkossakin palaa asiaan, ja minä näen mielessäni ihan erilaisen hahmon. Useinkin on sattunut, että vasta monen kymmenen sivun jälkeen kerrotaan jollain henkilöllä olevan silmälasit; en osaa sijoittaa niitä hahmon päähän jos olen alusta asti kuvitellut muuta.
Tuo msinitsemasi lainaus on kyllä huvittava!!:D
Tulipa mieleeni oma 8- vuotiaana kirjoittama satu jossa päähenkilöllä oli alabasterin vaalea iho ja korpinmustat hiukset...
Jaa,ah siksi kait en saa paperille mitään kun on noin epätoivoisia mielikuvia. Olisiko ollut silloisella Eeva-sarjalla asian kanssa tekemistä. Hehehee....
Pirre
Jane, sama juttu; jos joku piirre on vaikka tarinan kannalta tärkeä (sukunäköön liittyvä juttu tms) niin se on erikseen mutta tapani lukea kirjoja kärsii kovin yksityiskohtaisista kuvauksista.
Tuossa esimerkissäni kuvailu oli sinänsä oikeutettua, kyseinen nainen oli kuollut ja makasi ruumiinavauspöydällä ja yritettiin miettiä kuka ja mikä hän oli. Nuo johtopäätökset olivat vain niin kaukaa haettuja että se oli hölmö minusta.
Pirre, sinä olet selvästi lukenut Vihervaaran Annaa pienenä, alabasteri-iho ja korpinmustat hiukset tulevat sieltä.
.
Lähetä kommentti