Liike on lääke?

Ja ihan alkuun se tissiclaimeri - tämä pohdinta koskee vain allekirjoittaneen omia kremppoja ja kipuja. En yleistä, jokainen tuntee itsensä ja tekee omat johtopäätöksensa.

Alkuvuosi meni istuksiessa. Kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin. Fiktiota viitisensataa sivua, opiskelutehtävät päälle. Ja ristiselkä ulvoi, vinkui, valitti ja kremppasi. Aamulla ei ollut varma pääseekö sängystä ylös. Portaat yläkertaan tuli jokusen kerran kontattua. Tiskikoneen täyttäminen, sängyn petaaminen, jopa housujen pukeminen jalkaan seisaaltaan sattui niin että kyyneleet pyrkivät silmiin ja kirosanat suuhun. Lanneselkä, lonkat, polvien sisäsivut...niitä on ihmetellyt lääkäri, fysioterapeutti, kiropraktikko ja jos oikein muistan osteopaattikin. Liikeradat ovat joittenkin mielestä normaalit, joittenkin liikaa. Särkylääkkeitä on syöty niin että vatsa irvistää jo ajatukselle.
Helmi-maaliskuussa kun oli PAKKO istua koneella, avuksi tulivat Sirdaludit. No, jokainen kyseistä lääkettä syönyt tietää että se voi tehdä olosta varsin, hm, vitsikkään. Toivottavasti karisto-kässäriin ei jäänyt pahasti typoja...

No. Nyt on takana kaksi viikkoa töitä. Ruumiillista työtä, keskikevyestä keskipainavaan. Jalkojen päällä koko ajan
Ja lanneranka on hiljaa ja kiltisti. Joustaa ja taipuu, mihinkään ei satu, mikään ei jumita ja iltaisin, jos jotain kirjoitan on fyysisessä olossa lempeää huilailun tuntua.
Ainakin omalle kropalle näyttää liikkuva työ olevan vastaus kremppoihin. Minä kun en osaa sitoa itseäni jumppatunteihin, kuntosali-avioliittoihin ja sen sellaisiin. Kävelylläkin pitää olla kohde. Geenitkö lienevät, ne kaikki "fiskare" ja "sjöman" - tituleeratut esi-isät ja niiden ehtoisat emännät..mutta siis ainakin minulle tämä työ näyttää sopivan kirjoittamisen vastapainona ja kun tuntimäärä on vähäinen, se jättää tilaa kirjoittamiselle ja opiskelulle, perheestä puhumattakaan.
Ja jos jää joutoaikaa, se kuluu lukiessa. Ennen tenttiä en saanut oikein luetuksi mitään (ei vielä tuloksia) ja nyt olen sitten aikamatkaillut Kjell Westön luotsaamana kotikaupungissani. Älä käy yöhön yksin oli ensimmäinen ja nyt on meneillään 2006 Finlandia -palkittu Missä kuljimme kerran. Ja Barthes ja Kristeva odottavat vuoroaan.