Perhekuva vuodelta 1914; kuvassa isovanhempani, enoni, joita en koskaan tavannut ja vanhin tätini - ja koira! En tiedä kuinka tavallista oli ottaa perhepotrettiin lemmikkieläimiä noihin aikoihin.
Vuonna 1935: Isoäiti, kaksi vanhempaa tytärtä ja nuorin on minun äitini:
Äiti ja tyttäret 1942. vähän ennen åidinäidin kuolemaa, äärimmäisenä oikealla äitini, 14 v
...ja sisarukset omillaan vuonna 1945, äärimmäisenä vasemmalla äitini, josta ei näy kuin puolet.
Kaksi ensimmäistä ja viimeinen kuva olivat minulle täysin uutta nähtävää serkustapaamisessa. Voitte uskoa että pidän noita aarteinani!
4 kommenttia:
Tuo vuodelta -42 oleva kuva, minun silmiini (näin vain blogikuviesi perusteella)äidissäsi ja nuorimassa tyttäressäsi on kyllä samoja piirteitä.
Sattumoisin olin itse viime viikonloppuna sukukokouksessa, ensimmäistä kertaa. Päässä surraa ja myllertää vieläkin.
Todellisia aarteita! Vaikuttavia. Huomasin muuten saman kuin Puhuri, eli yhdennäköisyyden. Jännä juttu tuo sukunäkö, hienoa miten piirteet periytyvät. Itse olen edesmenneen äitini näköinen, huomaan sen itsekin ja serkut ynnä muut sukulaiset asiasta myös muistavat mainita kun nähdään. Minulla on isoäidistäni vain yksi valokuva, hän ehti kuolla jo kauan ennen syntymääni, ja se kuva on kyllä myös aarre ihan parhaasta päästä. Hei kamu, onnellista ja rauhallista juhannusta, kirjoittelemisiin! Alohomora
Rakastan vanhoja valokuvia!
Kauniita kuvia! Todella aarteita samoin kuin kaikki tarinat joita kuulit!
Piiu
Lähetä kommentti