Lämmin viikon viimeinen työpäivä

Kökkö otsikko bloggauksella. Mutta oli ihan hilkulla etten kirjoittanut tuohon otsikkokenttään että Vieläkö meillä on kaljaa? Vain ja ainoastaan siksi että se on viimeinen rivi Juice Leskisen kappaleesta 3.30 albumilta Lauluja rakastamisen vaikeudesta. Kyseinen albumi on sellainen jota olen töitä tehdessäni paljon kuunnellut ja se soi taustalla nytkin.

Voiko työviikko olla samanaikaisesti hektinen ja leppoisa? Kyllä se voi. Kun se oma työ ei oikeastaan ole millään lailla suoritustasolla hektisempää silloin kun on hiljaista verrattuna siihen kun on kiire. Toki kiire näkyy sitten vaikka tavaran kasautumisena. Ja siinä että kun tulee työpaikalle niin sen normaalin yhden kuorma-auton sijaan - sen, joka täyttää oviaukon lähes kokonaan ja jonka jättämistä lokosista pitää pujottaa itsensä sisään ja samalla estää puluja tulemasta mukana ja väistää mahdollista trukkia ettei jää alle - on ollut neljäkin kuorkkia yhtä aikaa joko hakemassa tai tuomassa tavaraa.

Edelleen ihmettelen sitä miten simppeli fyysinen työ vapauttaa ajatuksia tärkeämpään. Se kirjoitusväsymys joka on kummitellut uusimmissa pokkareissani alkaa nyt väistyä ja ajatukset lentävät vapaasti kun kädet putsaavat tuoleja ja purkautuvat sitten tekstiksi kotiin tultua. Järkeväksi tekstiksi, vieläpä...;).

Asiat alkavat taas loksahdella paikoilleen. Perhe on lomamoodissa ja itse olen sovittanut kirjoittamisen työn ja kirjallisuusopiskelut yhteen. Jos nyt joku tarjoaisi vaikkapa taloushallinnon avustavia tehtäviä kahdentuhannen euron kk-palkalla niin...pyörtykää rauhassa mutta enpä taitaisi lähteä, ainakaan juuri nyt. Tiedä sitten miltä tuntuu syksyllä - ja muutenkin kysymys on toki melko hypoteettinen. Ei niitä näillä meriiteillä enää tipu kun on päteviäkin työttöminä.

Pojat ovat olleet jokusen päivän keskenään kotona. Toistaiseksi homma on sujunut kohtuu hyvin. Ensimmäinen leirisessio käynnistyy ensi viikolla, Nollakakkonen lähtee Välkkeelle joka siis on lippukunnan oma leiri. Kun sudari-ikäiset eivät suurleiri Kilkkeelle pääse, niin lippukunta järjestää leirin sudenpennuille ja seikkailijoille kesän alussa. Heinäkuussa pojilla on molemmilla Hästholmenin päiväleiri (esikoinen saa varmaan kylmiä väreitä kun lukee tämän lauseen, mutta hei, pikkuveljet tykkäävät, Ysiseiska TAHTOO sinne takaisin!). Ja heinä-elokuun vaihteessa (?kai?) lähtee Ysiseiska Kilkkeelle.

Ysivitonen puolestaan on töissä, siellä missä minäkin ja tekee sitä mitä minäkin. Tekemistä riittää ainakin toistaiseksi.
Postista putkahti työeläkeote. Se on aina traagista luettavaa, tai olisi, jollen olisi oppinut nauramaan sille. Ehkä seitsemänkymppisenä ei naurata, mutta nyt 201 euron kk-kertymä jaksaa hihityttää. Sitä paitsi seitsemäänkymppiin on vielä aikaa. Kaikenlaista voi tapahtua.
Mutta nyt pyykkäämään. Huomenna Kouvolan dekkaripäiville kuittaamaan antologia ja kukkakimppu, saamaan henkilökohtaista palautetta omasta novellista ja nauttimaan iltaohjelmasta. Adios!