PRRRKLE
Nyt tulee muutos. Minä lopetan työnteon. Minä lopetan kirjoittamisen. Lopetan bloggaamisen ja naamakirjailun. Lopetan luottamustoimeni Vartiovuoren lippukuntien vanhempainyhdistyksessä.
Ryhdyn kokopäiväiseksi ruokakomeronvartijaksi. Nimikoin jokaisen sämpylän, jogurttipurkin ja juustosiivun,jäätelöpuikoista puhumattakaan. Perustan oman osaston kaikille leviterasiaan. Ostan jokaiselle henkilökohtaisen maitotölkin ja mehutiivisteen ja laitan niihin tunnusluvut jotka luovutan vain asianosaisen käyttöön. Ja ennen kaikkea kirjaan muistiin jokaisen suupalan minkä jokainen talossa asuva mihinkin aikaan kaapilta hakee.
Ehkä sitten loppuu tämä ikuisuuskeskustelu:
- joko noi sämpylät on kaikki loppu? yhyy, kuka söi mun sämpylän.
- en mä ainakaan, mä oon ottanu vaan yhden...enkä mä...
- äiti, montako sämpylää tässä oli kaikille? montako toi on ottanu? miksei mulle säästetty? miks toi sai (huom! SAI, ihan luvan kanssa joo!)syödä mun jätskipuikon? Toi on ottanu jo ainakin kolme enkä mä ole saanu vielä yhtään...
jne. jne.
Tai sitten minä vain kuuroutan korvani ja totean kylmänviileästi että nopeat syövät hitaat..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Sillon kun kotona asuin ni meillä toimi periaate et nopeet syövät, hitaat eivät. Toimii meillä edelleenkin kun porukoilla käyn :D
Meillä taas tuttu lause " se on hengissäsäilymisen ehto" kun tyttö ehti syödä kaikki metvurstit tai juoda coca-colan. Ei ollut yks eikä kaks kertaa kun poika kaapi tyhjää pulloa, jääkaapista.
Tyttö on coca-cola addikti. Oli silloin ja on yhä vieläkin vissiin.
Pirre
Tutulta kuullostaa, mutta kopkopkop meillä on kyllä ollut nyt ilmassa ihmeellistä solidaarisuutta : joku gallupoi että kekkä on syöneet jo vanukkaat ja kekkä ei ja saaks tän ottaa ja joku taas jakaa omansa muiden kanssa vaikkei kukaan niin vaatiskaan.
Tää on varmaan vaan ohimeneveä ilmiö, meillä. Johtuu auringosta ja liiasta raittiista ilmasta. Talven pimeillä meillä on ihan teidän meininki ja se leviää myös tarvikkeisiin ja vaatteisiin : kuka on siirtänyt mun sukkiani /koskenut mun paperiin / vienyt mun tarran / piilottanut mun reppuni jne jne. Se tullaan siis kysymään multa, ihan kuin mulla olis joku vastausten arkku, josta sitten jakelen nimiä. Vai olettavatko että vastaan "minä". Että täällä aikanikuluksi syhrään heidän muistilappunsa ja tungen reput sohvan alle ja heitän sukat ikkunasta pihalle. Juuh!
Jaksuja!
Ja joskus muuten olen käyttänyt nimeä "Erkki Virtanen" (kuviteltu henkilö), kun mulle on esitetty vaativa KUKA ON - huuto. Varsinkin ekaluokkalainen on hiljentynyt ainakin viideksi minuutiksi miettimään tunnetaanks me joku Erkki Virtanen vai joka on käynyt meidän jääkaapilla.
Jepjep, meilläkin niin tuttua! Ja kukaan ei ole koskaan se, joka on syönyt äidin suklaat ja karkit. Ne vain haihtuvat kaapista. Olen ajatellut lukollisen peltirasian ostoa omalle suklaapatukalleni, jota jyystän yleensä hitaasti noin viikon -jos olen sen huolella piilottanut...
piiu
Jos olisi oikein ikävä ihminen, ei täydentäisi jääkaappiin eikä leipäosastolle mitään! Jos jokin loppuisi, toteaisi vain, että kauppapäivä on XYZ-tai ja silloin on sitä-ja-tätä... Kun kaikki on syöty sitä ennen, voipi jo kaurapuurokin maistua (myös sen keittäminen itse). *ilkeä minä, fyi*
Äitiyden ihanuutta! Se on tämä, kun jäätelöpalatkin pitäisi mitata viivottimella.
Tässä eräänä päivänä lähdimme autolla liikenteeseen. Mies oli käynyt edellisenä päivänä esikoisen kanssa lääkärissä ja ostanut jäätelöä. No esikoisen jäätelöpaperi oli sitten jäänyt autoon. Keskimmäinen parhati huutoon ja parkui täydellä kuusivuotiaan taistelutahdolla, että on VÄÄRIN, että esikoinen sai, eikä hän. Minä totesin siinä vaiheessa tyynen rauhallisesti: "Selvä. Tiedänpä, ettei sulle voi jatkossa ostaa mitään, jos sisko ole paikalla." Tytön naamasta näki, että jäi pohtimaan ja totesi perään, että ei se haittaakaan, että sisko sai jätskiä. Ja sama keskustelu käydään kummankin tytön kanssa aina ajoittain.
Lähetä kommentti