Tämän blogin tämä kirjoitus sivusi tänään jo aihetta mutta eilinen dokumentti lepattelee edelleen päässä ja saa katsomaan nurkkia ja komeroita uudella, tiukalla katseella.
Hiuksianostattava dokkari oli siis tämä, 4 D:n tarina ihmisistä joiden pakko-oireena on turhien tavaroiden hamstraus. Katsoin tukka pystyssä about ikäistäni brittimiestä joka keräsi naapureiden roskia ja säilöi omat ruumiineritteensä, nestemäiset pulloihin ja kiinteämmän sortiset ämpäreihin joita sitten latoi naapureiden ja kaikenlaisten lehmää pienempien otusten iloksi puutarhavajaan.
Sairaus, ookoo.Ymmärtää pitää, mutta tarvitseeko hyväksyä?
Yllättävän hyvin nämä oirehtijat saivat helliä ja hoivata pakkomiellettään kenenkään asialle mitään mahtamatta. Roskan- ja kakansäilyttäjän naapurit olivat kurkkuaan myöten täynnä, mutta kun mies omisti läävän jossa asui, niin minkäs teet? Poiskaan ei voi muuttaa, kukapa ostaisi asunnon jonka naapurissa asuu kävelevä kaatopaikka.
Vihaksi pisti aviovaimo jonka mies oli vuosikymmeniä haalinut tavaraa, mm.
sukulaistensa kuolinpesien roinaa ja täyttänyt talon yhdestätoista huoneesta kymmenen. Siinä romun keskellä oli hyvä lastenkin kasvaa, ei voinut tuoda kavereita kylään, perheen äiti oli itkun partaalla haastattelussa moneen kertaan, ja ukko hyväkäs senkun hissutteli lehtipinojensa ja tyhjien kippojensa keskellä. Kas kun hän oli sota-ajan lapsi, kaikkea voi käyttää! Mitä siitä vaikkei niitä koskaan käytetä pääasia että niitä voi käyttää. Vaimo on ikävä kun jankuttaa.
Minusta vasta ikävä vaimo tulisikin, jos ukko olisi omani. Jollei hoitoonohjaus auttaisi, auttaisi kauhakuormaaja. Melkein kiroilin katsellessani.
Sairaus, sairaus, yritin hokea itselleni. Ei auttanut. Muistutin itseäni pienestä hamsterista joka minussakin asuu.
Se saa häädön. Jollei lähde suosiolla, nuijin sen hengiltä.
Turhan tavaran haaliminen loppuu tässä residenssissä nyt. Niitä tarpeellisiksikin luokiteltuja tulen käymään läpi.
Lelut? Myyntiin tai lahjoitukseen, ne siis mitä lapset eivät käytä. Vaatteet joihin en mahdu?Uffiin. Vanhat lehdet? Lehtilaatikoihin. Ja taivas varjele jos keittiöstä viikon päästä löytyy yksikin kippo tai kappo tai tyhjä pakkaus jostain muualta kuin roskista! Ja heikkouteni, neulelangat! Huuto.nettiin ne joihin en tule ikinä koskemaan.
Ei ole kuin yksi artikkeli jota ei voi olla liikaa.
Kirjat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Tuota kyseistä dokumenttia en sattunut näkemään, mutta joskus muistan nähneeni jonkun vastaavan, vähän lievemmän, pakkoneurooseista siis. Siinä ei eritteitä sentään keräilty...
Tunnistan itsessäni pienen hamsterigeenin myös, villalangat, kankaat, "tärkeät" lehtiartikkelit ym. (vanhat lehdet olen muutoissa saanut heivattua, ja niitä oli yleensä paljon...)
Mutta raivausenergiaa on nyt ilmassa, kiitos muistutuksesta.
Olen nähnyt tilanteen, jossa n. 20 neliön yksiö oli täynnä katosta lattiaan vanhoja sanomalehtiä... Ja välissä kierteli sellaisia pienen mummelin mahtuvia käytäviä.
Lopputulos: Mummeli säästi myös sähköä, oli polttanut kyntteliä pöydällä - ja ulos kannettiin sitten käpristynyt kalmo. Kuumuus oli kehittynyt hirmu suureksi, kertoi palomies ja kalmo oli pienenpieni. Karmea lopputulos, tapahtui tuolloisen poikaystävän yläkerrassa ja meidätkin häädettiin ulos palokaasutarkastusta varten. Huuuh ja jäks!
Kirjojakin voi mielestäni olla liikaa:Olen joissakin kodeissa käynyt,joissa ei mahtunut kirjojen takia liikkumaan.
Mielestäni kirjoissa pätee sama kuin muissakin kapineissa.Osa on tärkeitä,osan lukee kerran ja laittaa kiertoon ilahduttamaan muita ihmisiä.Viime sunnuntaina oli ilahtuneita ihmisä Valtterissa,kun myin noin 30 kirjaani ja minä ilahduin,kun annoin rahat Latviaan lapsiperheille.
Terveisin Tiina
Niin, Tiina, ehkä en osaa ajatella kirjoja sellaisena määränä kuin noiden hamstraajien tavaroita. Ostan paljon kirjoja, lähes kaikki sellaisia jotka luen aika ajoin uudelleen. Todella vähän lähtee mihinkään kiertoon.
Mutta ei, meillä ei kuljeta kirjapinojen keskellä, eikä ikinä tulla kulkemaankaan.
Minä en oikeastaan taitaisi pitää ollenkaan pahana, mikäli sitten aikanaan , lastenlasten kasvettua omilleen, asuisin ja eläisin kirjojen täyttämässä talossa...
Siihen asti pitää muutakin mahtua tekemään, kuin lukemaan.
;-)
Kun olin kirjoittanut tuon edellisen kommentin,kävin laskemassa kirjani.Niitä on suurinpiirtein 700 tällä ja vähintään saman verran vapaa-ajan asunnolla...ettei se 30 myyminen ole paljon.
Terv. Tiina
Hei! Oletko sä se sama Reine, jonka viisaita kirjoituksia olen tulostanut itselleni joskus vuosituhannen alussa Nicehousesta?
Pia, viisaudesta en tiedä, mutta Nicehouseen kirjoittelin joskus vuosituhannen vaihteessa jokusen äitielämäpakinan joten olen se sama Reine :). Silloiset pienet ovat jo teini-ikäisiä...miten aika rientääkään.
Olisikohan minunkin ollu syytä nähdä kyseinen doku.. *huoh* En tunnista omaa hamsterointiani sairaudeksi, korkeintaan läheisriippuvuuden lisäilmiöksi, eli takertumiseksi tavaroihin niiden tunnemerkityksen vuoksi. Lisämausteena miellyttämisen tarpeen aiheuttama kyvyttömyys kieltäytyä kun joku jotain haluaa lahjoittaa.. Kirjojen suhteen olen miltei samaa mieltä että liikaa niitä ei voi olla; tilaa on vain liian vähän. Vakavasti puhuttuna muuttaessaan asunnosta toiseen huomaa paljonko on liikaa ja mitä kaikkea sitä seilaakaan mukana asunnosta seuraavaan..
Tipu,eiköhän se ole ruutu.fi.llä vielä katsottavissa
Suunnittelen parhaillaan suurta elämänmuutosta ja kauhuissani ajattelen sitä tavaramäärää, mikä aikanaan pitää käydä läpi. Suurin osa tavaroista joutaa aivan varmasti pois. Tajuan selkeästi oman laiskuuteni määrän, kun mietin, miten selviän vielä siitäkin riesasta, kun olisi varmaan isompiakin asioita järjesteltävänä. En voi kuitenkaan jättää rojuja jäljelle jäävän riesaksi. Lisäksi haluan varmistaa, että ne tuhotaan asiaan kuuluvalla tavalla.
Lähetä kommentti