keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Fiktiota pukkaa.

Aika ihanaa kun syntyy taas tarinaa. Tällä kertaa novellia Kouvolan dekkarinovellikilpailuun. Aihe pälähti päähän toissapäivänä. Yritin metsästää sitä koko joulukuun, tuloksetta. Toissailta oli todellista matalalentoa, tunsin itseni surkeaksi ihmiseksi jonka kaikki tekemiset ovat joutavanpäiväistä puuhastelua. Ja sitten siellä täällä olevista ajatuksensirpaleet alkoivat liikkua toisiaan kohti ja niistä tuli kuva. Mies vähän kurtisti kulmiaan kun pomppasin ylös "mä kirjoitan vielä yhen jutun muistiin" ja loikkasin koneelle, en suinkaan avaamaan sitä vaan tuhertamaan printterinkokeiluarkkien toiselle puolelle miellekarttaa. Nyt tarina kirjoittaa itseään ulos about sivu kerrallaan.
Ja helpotus on valtava. Kun tuntui että olin kirjoittanut itseni jo täysin suohon, sanonut kaiken sanottavani. Että näinkö pieni se lähde olikin, ehtyi hetkessä. Ei sitten kuitenkaan.

4 kommenttia:

Polga kirjoitti...

Tarttis varmaan etsiä jostakin sun kirjoittamia tarinoita - en ole (tietääkseni) lukenut ainoatakaan *nolo-häpeä-punoitus*!

Outoja nuo ideat, ne tulevat ja minuakin häiritsee yksi. Tosin kirjoitin siitä muka-novellia, mutta se alkoi elää omaa outoa elämäänsä sivusotalla kunnes - del kävi ja poisti sen. Kopioin tahtomattani erästä kirjailijaa *virn*.

Reine kirjoitti...

Tuota kopiointia on sattunut itsellenkin. Aikani yhtäkin tarinaa naputtelin ja tajusin tekeväni köyhän naisen versiota Kingin Tukikohdasta. Delete-sormi kävi. Mutta fiktiota löytyy tarinablogistani
http://tarinoitamuuttuneestamaailmasta.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

No ei tietenkään ehdy! Tuskasta ne suurimmat päkellykset syntyy, eiks ni?

Mä en halua tunnustaa mutta tunnustan kuitenkin nolon mokan jonka taas kerran tein kun olin niin ylpeä susta :) Vakimarketissa on ollut vuosia jo hyllynosa lehtihyllyn päässä, jossa on sun(kin) kirjoittamia romanttisia tarinoita. Mun sitten PITI olla retee ja osoitella siinä kädellä ja kehua KOVAAN ÄÄNEEN miehelle että "yks kiva luova ihminen jonka tiedän kirjoittaa noita noin". Arvaat. Arvaat kai mitä siihen kohtaan hyllyjä oli siirretty. Niitä suorantoiminnan "romanttisia" lehtiä.... *kääk*!

Kupla

Anonyymi kirjoitti...

Kupla :) :) :)!

Kirsi