Varoitus, sisältää angstausta

Eilen illalla about seitsemän jälkeen se iski. Minä olin ihan varma että nyt se sai minut kiinni. Influenssa tai se kuumeeton keuhkokuume tai joku muu pöpö, niitä joita vasemmalla ja oikealla sairastetaan mutta meillä on tähän saakka väistetty.
Tuntui että keuhkoissa on jotenkin ruuhkaa, hengittäminen kävi työstä. Leggarit, tuplahuopa sohvalla, sukat jalassa eivät riittäneet lämmittämään. Ja sattui. Sattui päähän, sattui selkään, sattui raajoihin, jokainen kiinnityskohta ja nivel kirskutteli vastalauseita.

Hetkeä aikaisemmin olin huilannut mukavasti, noutopizzaa syöneenä, ja plarannut Onnen osasia (Saran erittäin lupaavalta vaikuttava lääkäripokkari jokusen kuukauden takaa!) samalla kun perhe katsoi eilistä Helppoa elämää saunavisiolta. Yhtäkkiä kärvistelen tässä olotilassa ja niin julmetussa väsymyksessä että tarvitsisin melkein toista ihmistä auttamaan minut lepäämään.

Mutta kuka se toinen ihminen olisi?Tajusin yhtäkkiä että en pystynyt pyytämään ketään avuksi. En kyllä suoraan sanoen ole ihan varma miten minua olisi pitänyt auttaa. Viikata kasaan ja laittaa hyllylle talteen, vahtia maailmaa ettei kukaan kisko minua hyllyltä alas?

Ei ollut influenssa, ei mahatauti, ei edes paniikkikohtaus (uskoakseni). Pahin kipu taittui tuplaburanalla ja unikin tuli yhdentoista maissa. Kai minä olen tiettyyn rajaan itsekorjautuva, onneksi.
Joskus on kamalaa olla se vahvin. Ainakin silloin jos on kaikkea muuta kuin vahva.

Nyt töissä. Ja tänään teen sen lyhkäisen päivän. Eilisestä kipu-uupumuskohtauksesta on jäljellä unenomainen olo ja lievä toistaitoisuus. Ja kamala takaraivopaniikki, pikkupiru joka kuiskaa korviin että älä kaadu, älä ratkea, ketään ei jää jos sinä putoat. Ihan höpöhöpöä mutta tekee vaikutuksen pakkasaamun ruuhkabussissa kun katsoo taivaalle ja näkee vähenevän kuun sirpin jota harmaat pilvenriekaleet raidoittavat.

Helllllvetin hyvin menee..no. Tänään lähden kotiin ajoissa, kietoudun huopaan ja katson saunavisiolta Vitosrealityja kunnes pää on kunnolla nollautunut.