Monkey on my back

Täällä taas, puoli-ihmispaikalla.Ilmeisesti en ollut viime viikolla mogaillut mitään raskaan sarjan juttuja. Kaksi laskua oli jäänyt viemättä koneelle, homma korjattu aamun mittaan.

Ärsyttää tämä uusi työneuroosi. Ikään kuin vanhoissa ei olisi ollut tarpeeksi - ahdistuin siitä että joka päivä piti olla jossain toisen määräämässä paikassa, ihmisten kanssa joiden seuraa ei välttämättä olisi valinnut. Stressasi - ja stressaa edelleen - se että olenko tarpeeksi hyvä, nopea, kohtelias asiallinen..

Lontoonkielinen lausahdus "monkey on my back" tarkoittaa huumeriippuvuutta. Minun apinani niskassa on se fakta etten ole "mikään" ammatiltani. Se on yksi perkeleellinen apina - ei kuuntele järkipuheita yhtään sen enempää kuin ne addiktien apinatkaan. Mitä hyötyä tradenomintutkinnosta olisi vaikkapa tässä? Kun kerran olen tekemällä oppija. Tarvitsen sen perehdyttäjän ja aikaa harjoitella ja that's it.

Mutta apina niskassa kuiskii että nyt et saa mokata, koska jos mokaat se johtuu siitä ettet ole koulutettu ihminen (halooooooo! eivätkö tradenomit tee virheitä???). En usko että apinasta ikinä pääsen; ehkä keksin jotain millä sen kantaminen helpottuu.

Viime keväinen irtisanominen - virhe epäselvässä ulkomaanmaksussa joka ratkaistiin äkkikuolematyyliin, töppääjä ulos - kummittelee vieläkin. Olin toki alkanut hienokseltaan epäillä että toimenkuva kyseisessä paikassa ei kenties ole kohtuullinen, ainakaan jos työntekijällä on muutakin elämää. Edeltäjä oli mm. joutunut tapaturman vuoksi sairaalaan ja joutui potilaspetiltä liikuntakyvyttömänä antamaan puhelimitse ohjeita miten palkat maksetaan. Kun kukaan muu ei osannut.

Silti ne potkut tulivat niin puun takaa että nyt on vallalla neuroottinen pelko siitä että olin minä miten osaava, taitava tai pärjäävä hyvänsä, joku voi yhtäkkiä tulla huoneeseeni ja ilmoittaa että tämä oli nyt tässä. Sinä et onnistunut.

Kirjoittaessa tätä fiilistä ei ole. Työtekstit menevät kaupaksi tai sitten eivät. Toistaiseksi ovat menneet. Hyväksytty kiitoksella. Kielteinen palaute on ollut ansaittua ja rakentavaa koskien yleensä konseptissa pysymistä.

Ero on varmaan siinä että teksti on minua itseäni, työ jonkun roolin täyttämistä.

Ja tietysti tämä ominaisuus, tämä ahdistuksen aihe, saa sitten aikaan sen että minä katson aamuisin töihin meneviä naisia bussissa tuntien itseni ulkopuolisesti. En todellakaan tiedä mitä työssäkäyvien sisarten päässä liikkuu, mutta kun he kaikki NÄYTTÄVÄT siltä että tämähän on itsestään selvää. Totta kai käydään töissä. Totta kai sinne mennään joka päivä. Totta kai siellä on ihmisiä joiden seurassa on pakko olla. Totta kai jokainen välillä mokaa.

Sitten sitä miettii itseään ja olo on ihan kuin ei osaisi kävellä tai puhua tai syödä haarukalla tai jotain ihan perusasiaa.

Tuli tauko tähän kahvituntibloggaukseen. Tajusin jotain mielenkiinnosta. Kirjoitin angstista ilman että se angsti oli päällä. Olo on siis tällä hetkellä hyvä. Ihan niin kuin seisoisi mörön kanssa naamakkain ja toteaisi että minä pelkään sinua eikä sitä pelkoa tuntisi juuri silloin. Hassua