keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Pokkaripäivä (avautumisvaroitus!)

Kamastovapaata. Enää ei puutu kirjoittamiseen kuin inspiraatiota. Se pitää varmaan korvata toisella I-sanalla, eli I niin kuin Itsekuri. Olen vain kyllästynyt kaikkeen kuriin just nyt. Sisäisistä öttiäisistä Anarkisti hyppii tasajalkaa ja vaatii Lebensraumia. Ei passaa antaa nyt, jouluun alle kaksi viikkoa.

Tulee mieleen yksi Tove Janssonin muumitarina, se jossa muumiperhe oli vastoin tapojaan hereillä talvella ja joutui keskelle muitten otusten joulukiireitä. Ja kaikesta hötinästä perhe sai päähänsä että joulu oli vaarallinen hirviö jota piti torjua kuusella ja lahjoilla. Jostain syystä tuota tarinaa ymmärtää vuosi vuodelta paremmin. Tuntuu että nämä joulunalusajan bloggauksetkin käyvät angstisemmiksi joka vuosi!
No pitäiskö jotain muuttaa? Kyllä, jos se olisi minusta kiinni. Mutta kun en oikein itsekään tiedä mitä se jotain on. Paha mennä uikuttamaan muutosta. Yhtenä joulunalusena tein sen erheen että kysyin että voitaisko viettää jotenkin erilainen joulu. Seurauksena ollut mykkäkoulu kesti lähes maaliskuulle. Järkytys siitä että halusin jotain aivan muuta oli niin suuri. Ja minun mykkäkoulun sietolihakseni on ehkä heiveröisin kaikista. Ei se tietenkään totaalimykkäkoulu ollut, informatiivinen viestintä toimi totta kai. Mutta katseet, hymyt, yhteiset tekemiset,kaikki poissa. Pitkään. En edes muista miten se saatiin katkaistua, onneksi saatiin.
Osa perheestäni kokee minun muuttuneen eivätkä kaikki tiedä onko suuntaus hyvä. En minäkään tiedä. Ainoa mahdollinen kuitenkin.
Jos keskittyisi fiktiiviseen romantiikkaan ennen kuin ahistus syö ideoinnin kokonaan..

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä kamu! Minä voisin potkaista tänä vuonna koko joulun hevon kuuseen, sen verran kamala vuosi takana.... mutta, koska se ei ole mahdollista niin teen parhaani lasten takia. Niin, että kaulitsemaan ja kääntämään vaan nyt sitä torttutaikinaa, odottaa pöydällä. Mielessä olet usein.
piiu

Partapappa kirjoitti...

On se vaa...miten sit tuntuu, et on vaa kokoajan menny kaupallisemmaks koko hemmetin joulu. Kysyppä joltai nykynuorelt, miks jouluu alunperin alettii juhlii. Tuskin tietävät...

Polga kirjoitti...

"...ja vieraan tytön helmenvalkoiset hampaat loistivat liekkien loimutessa heidän ympärillään..."

Lycka till vaan. Muutos voi joskus olla kova sana *tsemp*, mutta jos sen aloittaisi varo-varo-vasti?