Töitä Kamastolla riittää jouluun asti. Jatko vähän levällään, hiljaisempaa alkuvuodesta. Ei sinänsä haittaa, Mehiläistaloa muokkailen Teoksen kilpailuun. Siltikin, vaikka sanoin mitä sanoin edellisessä bloggauksessa eikä se perusajatukseltaan ole miksikään muuttunut. Ja voihan olla että minusta tulee isona BoDaaja ;).
Lähi-ihmissuhteissa olen taas sössinyt lahjakkaasti, kai se sitten on kohtalo. Tämän kerran tekee vaikeaksi se, etten oikein tiedä edes miten. Oli miten oli, pari päivää sitten paruin miehelle että mitähän jos muuttaisin saman tien muualle täältä, nuo täällä asuvat alkavat kummiskin vihata mua jossain vaiheessa, niin alkakoot sitten heti. Itsesäälikohtaus meni kuitenkin ohi. Alan saada balanssiani takaisin. Olisin parempi ihminen jos osaisin. En vain osaa.
Vara-timantti rakentuu palikka kerrallaan ja motivaatiota on välillä paljon ja välillä ei melkein ollenkaan. Tämän vuoden joulukortti-ideankin kehittelin, nyt ei tarvitsisi kuin aikaa tehdä ne. Ysivitonen on luvannut jeesiä.
Ja huomenna on kolmen akan puumabileet joita odotan kuin lehmä kesää. Syödään hyvin, juodaan hyvin ja pelastetaan maailma. On aina mukava bilettää itseään paremmassa seurassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
:D Onk se sit niinku Buu Daaja lausuttuna, vai Daasa :))
Ilahduksia päivääsi!
Bubbeln
Lähetä kommentti