sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Ei oppi ojaan kaada, mutta...

...en voi mitään sille että suurimman ihailuni saavat itseoppineet taitajat. Toivottavasti kukaan ei nyt ajattele että se on samaa kuin opiskelujen halveksiminen! Ei todellakaan! Ehkä se on vain minun versioni suomalaisesta omillaan toimeen tulemisen ihanteesta.
Kasarileffa Flashdance oli minusta ihana. Ja on vieläkin. Olen yrittänyt analysoida sitä ihanuutta, koska itsekin ihmettelen sitä. Siinä ei ollut yhtäkään henkilöä joka olisi liiemmin herättänyt sympatioita. Päähenkilö Alex Owenskin oli vähän liian ynseä vaikka toisaalta, juuri häneen osasin samastua.

Ennen kaikkeahan Flashdancessa viehätti ajankuva. Ja viehättää vieläkin, ne kasarivaatteet ja miljööt (eivät sentään kiharakampaukset!). Kun se kerran oli omaa nuoruutta niin ei voi mitään.

Mutta tarinassa minuun kolahtaa tanssijan itseoppineisuus ja rimakauhu näyttää taitonsa ammattilaisille. Flashdance kävi usein mielessä kun seurasin Dance-kilpailun Idaa, joka oli, yllätys yllätys toinen suosikeistani (toinen oli loppukilpailuun asti päässyt Minttu).

Ida sinnitteli tosi pitkälle kisassa, siltikin, vaikka tuomareista oli luettavissa että he ehkä olisivat halunneet hänet pudottaa - "nyt alkaa näkyä se ettet ole opiskellut tanssia", sanoi Marco B, oliko se nyt yhtä jaksoa ennen kuin Ida tipahti. Olin ihan varma että Idan tie loppuu siihen, koska äänestys tuli vasta tuomarikommenttien jälkeen, ei voida välttää kommenttien vaikutusta. Ilahduin kovasti kun Idalle ei ropsahtanut edes putoamisuhkaa sillä kierroksella.

Joskus viime vuosituhannen lopulla tutustuin äitiin jonka lapset oli puettu kuin satuolennot, ihaniin uniikkivaatteisiin. Itse suunniteltuihin, itse ommeltuihin, ilman kaavoja. Minä joka aina olisin halunnut osata ommella, melkein halvaannuin kunnioituksesta.

Oppimisen tapoja on monenlaisia. Perheessäni on sekä sellaisia lapsia jotka kukoistavat kouluopetuksessa, että sellaisia, jotka tulevat oppimaan kaiken tarvitsemansa jossain muualla. Jälkeenpäin, kun mietin itseäni oppijana, olen tullut tulokseen että kaikkein parhaaseen olisin pystynyt jos minulla olisi pienenä ollut kotiopettaja (vähän Dina- kirjan/elokuvan Lorchin tyylinen olisi ollut hyvä!) ja isompana olisin saanut opiskella ammattiin mestari-oppipoika -suhteessa.

Ja miksikö? Siksi että sosiaalisuus on minulle hitaasti uusiutuva luonnonvara. Jollei sisäinen erakkoni saa tarvitsemaansa yksinäisyyttä aika ajoin, minä ahdistun. Nykyinen työpaikka on juuri siksi niin unelmaa kun siinä on kokoa kuin katedraalissa ja kokonainen osasto (jonka ovessa lukee "Tuhatvuotinen krypta") missä työskentelen pääsääntöisesti yksin. Halutessani voin toki vaihtaa jokusen sanan työkavereitten kanssa mutta jos en halua niin kukaan ei luule että minä murjotan. Aika ihanaa.
Luokkayhteisössä on aina se toisten ihmisten sulattelu viemässä energiaa oppimiselta. Joillakin se toimii energiaboosterina, mutta minä en ole koskaan ollut sellainen. Vieläkin on vaikea astua koulurakennukseen/luokkahuoneeseen, jossa on ihmisiä. Osa vanhempainilta-allergiastani johtuu tuostakin

Siksipä pisti vihaksi kun luin tämän. Ei käy kateeksi tämän matamin ex-oppilaita!

Ja tulee tässä mieleen Gummeruksen syysjuhlat joissa Polgan kanssa oltiin. Minulta kysyttiin, mitä minä kirjoitan, oppikirjojako (*thih!*). Kun sanoin että romanttisia paperbackeja niin kysymys kuului että Orivedeltäkö sellaisia valmistuu.

Saattoi olla läppä, todennäköisesti olikin, mutta oikeastaan itsekin vasta silloin tajusin että enhän minä tätä ole opiskellut missään. Vai olenko? Lasketaanko kirjat joita olen lukenut, kouluaineet, päiväkirjamerkinnät, bloggaukset, novellit joita olen kirjoittanut? Tulisiko Oriveden opistolta jotain lisäarvoa kirjoittamiseeni?

En saa koskaan tietää, koska en usko että laittaudun kyseiseen laitokseen. Tai mihinkään proosa- tai runopiiriin edes. En ole niin omahyväinen että uskoisin olevani niin v***n hyvä etten tarvitse oppia. Mutta tunnen itseni ja sen, millainen olen ihmisten parissa.

Sitä paitsi opiskella voi verkossakin. Olen suunnattomasti nauttinut kirjallisuuden perusopinnoista (vaikka tenttimenestys oli vaatimatonta, niin onpahan tehty)ja nyttemmin kulttuurihistoriasta.

Onneksi tänä päivänä on näitä väyliä, sekä ryhmissä viihtyjille että meille vähemmän sosiaalisille eläimille.

5 kommenttia:

Ippu kirjoitti...

Hassua, Reine, hupsua ja hervotonta, mutta meikä pitää SINUA sosiaalisena. Että mitenkä lie, itsetuntemus ja toisen silmissä näyttäytyminen voivat olla kovinkin kaukana toisistaan.

Mää tunnen joitakin Oriveden opiskelijoita ja tämänkin toki vain luulen, mutta heille voisi olla suurikin stigma, jos kioskikirjailijaksi nimitettäisiin...

SusuPetal kirjoitti...

Mitä, olitteko te Gummeruksen juhlissa, byääääh. Miksi minä en pääse koskaan sellaisiin???

Itse olen itseoppinut kaikilla tavoin. Olen opetellut kirjoittamaan kirjoittamalla, maalaamaan maalaamalla, videoimaan videoimalla, manipuloimaan kuvia manipuloimalla. En ole koskaan käynyt yhdelläkään atk-kurssilla, olen itse opetellut koodaamaan sivupohjia, käyttämään eri ohjelmia.

No, minä olenkin vain bloggaaja ja omakustannekirjailija, ja helkkarin ylpeä siitä!

Aika järkyttävä tuo linkki. Ujous on siis syy kiusata. Prkl.

Reine kirjoitti...

Ipusteri, verkkososiaalisuus on helppoa, ja mikä jottei livesellainenkin, riittävän pieninä annoksina. Isoissa sukujuhlissa minä käyn aika ajoin "haukkaamassa happea!" eli vaikka veskissä tai vaatehuoneessa sulattelemassa ihmisten tapaamista.

Ja Susu, itseoppineena renessanssinaisena olet idolini! Olen viime aikoina miettinyt paljonkin sinua, kun tuo markkinointikeskeinen kirjoittaja-ajattelu on alkanut tökkiä yrjötykseen asti. Olen jopa miettinyt "teksti puhukoon puolestaan" -tyyppistä antimainoskampanjaa, mutta palaan siihen myöhemmin.

SusuPetal kirjoitti...

Ja minä odotan sinun mietteitäsi Sairaalapäiväkirjasta, vaikka punaviinin voimin :)

Teksti puhukoon puolestaan oli johtoajatukseni, kun aloitin bloggaamisen. Edelleenkin on. Pah, ketä nyt kiinnostaisi, kuka kirjoittaa SusuPetalia? Se tyyppi ei ole järin kiinnostava todellakaan.

Celia kirjoitti...

Enpä erityisemmin pitänyt rouva opettajan esihistoriallisista mielipiteistä: että kiusaaminen on muka kiusatun oma vika :P

Tekemällä tosiaankin oppii, Reine. Minä uskon siihen vakaasti, nykyään vielä vakaammin kuin muutama vuosi sitten.

Kaikki lukemasi ja kirjoittamasi on toiminut sinun ikiomana Reineveden opistonasi", ihan samalla tavalla kuin Susulla on ollut oma Susuopisto. :)

Minä olen muuten sitä mieltä, että ihmiset tekstien takana ovat ihan yhtä kiinnostavia kuin heidän tekstinsä, niin on myös sinun ja Susun kohdalla. ;)

Sinäkin käyt haukkaamassa happea. Ihmiset ovat kivoja, kunhan heistä voi nauttia tarpeeksi pienissä erissä.