Monilahjakkuus SusuPetal on tällä kertaa kirjoittanut/maalannut vereslihaisen kuvan masennuksesta, mielen järkkymisestä, jaksamisen loppumisesta, pysäyksestä.
Kirjan tunnot ovat tuttuja kaikille jotka kyseisestä vitsauksesta ovat kärsineet. Oma diagnoosini on lievästä keskivaikeaan masennukseen pahimmillaan/ dystymia, eli lievä pitkäkestoinen masennus. Keskivaikeat huiput osuivat vuosiin 1998, 2000 ja 2004
Dystymia taitaa olla yhtä vanhaa kuin minä itse.
Noihin keskivaikeisiin tuntoihin osui Sairaalapäiväkirjoista eritoten tämä:
Pieninä palasina annan itselleni
luvan muistaa päivää, jolloin
lopetin jaksamisen.
Sekosin.
Hajosin.
Tulin hulluksi.
Masennus. Ahdistus. Tuskanhiki.
Äänet räjäyttävät pääni.
Lakkaan olemasta, liukenen paniikkiin
Hyperventilaatio linja-autossa.
Itku.
Linja-auto tulee Rautatientorille
Ulkona saan happea.
Elielinaukiolla pelko.
Yritän rohkaista itseäni. Koota itseäni.
Puhun ääneen. Etsin laukusta
jotain mitä en löydä.
Kun luin tämän tunsin järkkyväni. Aikakone lennätti minut vuoteen 2004 ja teki mieli meilata Susulle että olitko sinä siinä samassa bussissa. Siltikin vaikka minun bussini oli 550 ja Rautatientorin tilalle voisi laittaa Pohjois-Haagan. Been there, done that, mitä suurimmassa määrin. Kirjasta löytyy muutenkin paljon omakohtaista, mutta tämä oli kaikkein osuvin.
Aika lähelle liipaisi myös tämä:
ITKU
Missä on itkuni?
Jonain päivänä maalaan sen
kun uskallan.
Oma itkuni katosi kolmeksi vuodeksi. 2006 keväästä 2009 kevääseen, löytyäkseen Kaija Koon Viimeinen lento - kappaleen ääreltä Youtubesta. Kyyneleet on tehty helpottamaan pahaa oloa ja niiden menetys on hirvittävä.
Sanataide puhuttelee minua enemmän kuin kuvataide, noin yleensä. Vaikka minulla on ollut kausia jolloin olen ilmaissut itseäni piirtämällä, on kirjoittaminen se oikea kanava minulle.
Sairaalapäiväkirja tarjoaa molempia, kuvia ja sanoja. Kuvista kolahtaa erityisesti Lepo turvassa, joka on lohdullinen. Kupla on pimeimpien tuntojen kuva, sen mustan sikiökalvon kuva joka erottaa masentuneen muusta maailmasta ja omasta itsestäkin. Kun omiin tuttuihin tunteisiin on mailin pituinen matka ja välissä on seinä. Ainoa tunne mikä saa kiinni, on väsynyt kauhu siitä ettei ylety minuuteensa.
En tiedä uskallanko suositella Sairaalapäiväkirjaa sille joka kamppailee masennuksen syövereissä. Se toivo mikä siinä on, on kiistatonta, mutta saattaa pahimmassa syöverissä tallautua tummien tunteiden jalkoihin. Siitä syöveristä yleensä pääsee ylös, huomaa että tuossa seinämässä on paljon ulokkeita joiden avulla pääsee taas pinnalle. Ja siihen Sairaalapäiväkirja on vankka apuköysi ja tummanselkeä tunteiden peili.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Kiitos sanoistasi. Omakohtaisuus tekstissäsi on rohkeaa, kiitos siitä.
Samankaltaisia tunteita, samoja hetkiä. Se on aina yhtä yllättävää. Yhtä lohdullistakin.
En ole yksin. Muutkin ovat selvinneet. Sinäkin. Minäkin.
Laitan linkin blogiini.
Vain saman kokenut voi ymmärtää. Minä ymmärrän. Vereslihalla.
Tämä jotenkin pysäytti kirjoituksena, ja hetken mietin, pitäisikö minunkin tutustua kyseiseen kirjaan tarkemmin - lopulta totesin että paras lienee pitää kyseiset sivut kaukana allekirjoittaneen näpeistä. Ei nyt, ei vielä. Alan vasta päästä jaloilleni eikä ole varaa yhteenkään kaatumiseen...
Reine, juuri se tässä SP:n teoksessa on pahinta: kertojaminällä ei ole minuutta. Se on muiden määriteltävissä ole SE.
Oma pitkä kommenttini löytyy SP:n blogista. Siinä on noin suurinpiirtein se mitä ajattelen masennussairastamisesta, joka myös antaa meille mahdollisuuden katsoa asioita uudelleen, jostain muusta kulmasta, muuttua ja myös muuttaa asioita elämässämme.
Mutta enivei, kukin valitsee tiensä ja kertomuksensa johon haluaa kuulua. Kommenttini ei ollut reagointia sinun kirjaesittelyysi.
SusuPetal on samanalaisessa suhteessa sairastamiseensa kuin sinäkin, jos esittää muita, vaihtoehtoisia näkökulmia tähän asiaan, silloin tulee tyrmätyksi. Se, että jää sairautensa vangiksi, ei tarkoita sitä, että jokainen depression kanssa kamppailut jää pysyvästi siihen tilaan. Osa jää, mutta ei lainkaan kaikki.
Ei ole olemassa vain yhtä totuutta tästäkään asiasta vaan useita.
Hirlii, en todellakaan usko, että sinä tiedät minun suhtautumisestani sairauteeni ja niitä työvälineitä, joilla sitä hoidan.
Olet lukenut yhden, hyvin suppean osan elämästäni Sairaalapäiväkirjasta, ja sen pohjalta määrittelet minut, tunnet minut ja tiedät, mikä minulle on parhaaksi.
Tuntuu myös uskomattomalta, että määrittelet myös Reinen tavan käsitellä masennustaan yhden kirja-arvion perusteella.
Hyvin pienistä olettamuksista sinä kokoat suuria kokonaisuuksia, joiden paikkansapitävyys on olemassa jossain muualla, ei meissä.
Hirlii. Mietin pitkään mikä oli se mitä Susun blogissa kommentoit ja mikä sai minut tulkitsemaan käytöksesi kiukutteluksi. Kaksi asiaa. Lukijoitten nimittely - suoraan tai epäsuorasti - porsaiksi. Susulle toivotus että joutuisi suljetulle osastolle, oikeasti.
Tästä kirja-arviosta sitten. Omasta mielestäni kerroin siitä miten Susun kirjan viestit kolahtivat oman masennukseni olotiloihin. Lainasin kahta kohtaa, paniikkia bussissa ja kyynelten häviämistä. Kummatkin ovat omaa kokemustani. Mikä ihme siinä viittasi tällaiseen:
"SusuPetal on samanalaisessa suhteessa sairastamiseensa kuin sinäkin, jos esittää muita, vaihtoehtoisia näkökulmia tähän asiaan, silloin tulee tyrmätyksi"
Minkä vaihtoehtoisen näkökulman olen tässä tai jossain muussa postauksessani tyrmännyt? Mikä sinun mielestäsi on minun suhteeni masentumiseeni? Kun en totta puhuen itsekään sitä tiedä. Tiedän, mitä tunsin silloin, ja mitä tunnen nyt. Tiedän mitä kaipasin silloin, millaista apua, millaista olotilaa. Tiedän, että sain itse avun mielialalääkkeistä, mutta ne olivat vain yksi asia joka auttoi. Minulla on vain hämäriä käsityksiä siitä mistä masennukseni tuli ja jos nyt luettelinkin diagnooseja, en tehnyt sitä leveilläkseni niillä vaan antaakseni yhden selityksen joka niille on annettu. Olen itse puhunut masennuksen lisäksi mm. terveestä reaktiosta sairaaseen tilanteeseen ja runollisemmin rakastajasta jolla on musta viitta. Kyllä, luin puheenvuorosi Susun blogista, sen kolmannen siis. Siinä oli paljon ajattelemisen aihetta, lääkkeistä, medikalisoinnista, ei huonoja juttuja ollenkaan. Edelleenkään en kuitenkaan ymmärrä mistä tulivat ne kaksi ensimmäistä kommenttia jotka minusta ovat edelleen pääasiassa Susua kohtaan hyökkääviä. Mistä tuli aggressio?
1.En ole määritellyt ketään. Olen sanonut mitä ajattelen, sillä elämänkokemuksella ja tiedoilla mitä minulla tästä aiheesta on. Jos vaikuttaa siltä, että ahaa, nuo mahdollisesti hahmottavat asiaa samantyyppisesti, niin mikä ettei, sanon sen.
2.Reine, sinä et ole tyrmännyt, tähän tyrmävään torjuvaan asenteeseen liittyy muita ihmisiä. En omalla kommentillani halunnut kritisoida sinun kokemustasi tästä kirjasta, kerroin vain omani. Ajatukseni ei kritisoi ihmisiä, heidän valintojaan, se saa olla. Ajatukseni ovat syntyneet elämän myötä, elävissä vuorovaikutussuhteissa keskellä elämää joka ei ole ainoastaan silkkaa helvettiä.
Luepa koko litania uudestaan ja mieti kuka on aggressiivi ja kuka sen kohteena ketä pilkattiin ja solvattiin, ketä tulkittiin, kenen sanoja vääristeltiin. Se, että SusuPetal sanoo siellä: luin sitemeteristä että tämä on Hirlii, se ei ole yhtä todellisuuden kanssa. Se on susupetal-sitemeter.
Myönnän, että nimitin tätä pikkuista kommenttiareenaa pikku sikalaksi ja nimitän yhä, kukapa ei niin tekisi kun näkee sen puhkun ja ähkyn, lauman puhtoisia pikku possuja siellä, pussit päässä. Mukavaa ja hauskaa pikku sontaläjäleikkiä. Plätsis pläts !
En ole seurannut sinun blogiasi, joten en tiedä yhtään mitä olet kirjoittanut masennuksesta enkä ota siihen nyt kantaa. Jos haluat, voin perustella tarkemmin sähköpostissa, mutta se edellyttää ominen nimien käyttöä, osoitteen löydät blogistani.
3.SUSUPETAL: En tiedä miten luet viestejäni, mutta ehkä siinä voisi olla ihan pikkuriikkisen korjaamisen varaa.
Ole "mies" ja otapa tuohon jokin kanta. Jos et, et ole lähimmäinen. Milläkö oikeudella minä mitään vaadin? En millään, tässä nyt voidaan puntaroida, menetkö puskaan vai oletko sanojesi takana. Minkä sanojen? Sitähän voi aina spekuloida, mutta sinä teet kuten teet. Olet hiljaa?
Anonyymi. Oliko tuo kommenttisi minulle? Mihin tahtoisit minun ottavan kantaa. Jos tosiaan haluat minulta kannaottoa johonkin niin täsmennä hei pikkuisen, jooko?
Lähetä kommentti