Muuttoilmoitus

homma jatkuu täällä. Tervetuloa, uudet ja aikaisemmat lukijat

näin alkaa vuosi

Uusi kalenteri otettu käyttöön, tai oikeastaan kaksi. Kirjoitusmuistari ja omakalenteri.
Eilen jäi kuohuviini juomatta. Ilta meni sen verran vakavissa keskusteluissa miehen kanssa että kilistelyyn ei ollut syytä. Teinit olivat kavereittensa kanssa, tulivat kun sovittiin ja nuorimmainen naapurin pihalla. Kaksinolo ei sitten ollut luksustelua vaan surullisen ankeaa parisuhdesopan purkua. Ei ratkaisua mihinkään.

En minä silti sano että ilta olisi huono. Ainoa joka pystyy iltani pilaamaan olen minä itse. Loppuillan meno oli ihan sopuisaa miehenkin kanssa eikä tässä nyt mitään olla purkamassa, toistaiseksi ainakaan.

Satu haastoi blogissaan vuoden täysraittiuteen tonnin panoksella. Halu tarttua haasteeseen on kova mutta epäonnistumisen pelko niin iso että luulen vetäytyväni. Minulla ei yksinkertaisesti ole tuhatta euroa irrotettavaa jos epäonnistun.

Tarvetta nokanvalkaisulle kyllä saattaisi olla, myönnän sen. Punaviinipullot muuttuneet hanoiksi, jne. Ei hyvä, vaikkei mikään jää tekemättä, hoitamatta, kukaan laiminlyömättä. On liian helppo niellä kielletty kiukku kyytipoikana huikka tai lasillinen, liian helppoa tehdä alkoholista valheellinen airbag paskamaisten päivien ja mielenrauhan väliin. Mikä pahinta, tyhjän näyttöruudun pelkoonkin se on ihan liian hyvä lääke...en tahdo tätä.
No, tiedän mikä pitää muuttaa, se lienee se tärkein asia. En tiedä täysraittiudesta, mutta jos siitä tulisi taas se asia jonka kanssa voi juhlia, vaikka pakko ei ole. Niin voisi olla hyvä.
Huh, tulin just saunasta ja jollen nyt lopeta tätä bloggaamista ja lähde etsimään nahkarasvaa, kuivun korpuksi. Herkku, harppu ja korppu, niinhän se jossain sovinistisessa vitsissä meni, naisen elämänkaari, jos nyt kuitenkin pysyttelisin harppuna enkä vielä ryhtyisi korpuksi. Harpun ääni on sentään kaunis...

Mitä jäi vuodesta käteen?

Töitä tuli tehdyksi sen verran että työssäkäyntiehto täyttyi. Työttömyyspäiväraha, jos sellaista tarvitsen, ei siis ole puolison tuloista riippuvainen.

Noin kolmannes vuosituloista tienattu kirjoittamalla. Ei paha.

Kaksi pikku meriittiä, pääsin Murhattu mieli-antologiaan ja kakkostilalle kolmiokirjan pokkarikilpailussa.

Tutustunut uusiin ihmisiin. Noin pääsääntöisesti hyviin, kivoihin, mukaviin, hyvällä tavalla uteliaisuutta herättäviin.

Vanhat ihmissuhteet järkkyneet rajusti. Ehkä niin piti olla. Ne joiden oli tarkoitus vahvistua, vahvistuivat. Ne joiden oli tarkoitus, jäivät taakse. Elämä on. Kipeää teki huomata että jokin, mitä oli luullut itse erityiseksi olikin vain pysäkki kiireisellä linjalla. Mutta se siitä.

Oma minä myllertynyt taas kerran perin pohjin. Mennyt vuosi oli erityisesti äitiyden ja seksuaali-identiteetin kannalta merkittävä. Oivalluksia, törmäyksiä, suudelmia ja kyyneliä.

Ja sitten on edessä 2011.

Lisään kuvan joka on yksi niistä joita joskus haluaisin itseeni tatuoitavan.

Ei mykkistä, kuulumisia ja ikärajaihmettelyä

...tiedoksi ensinnäkin. Ei myöskään riitaa. Rauhaisaa eloa toistaiseksi.

Loppuvuoden juttuja miettiessä ja ensi vuotta suunnitellessa päätin ruveta book-crossaajaksi . Ennenkin on tullut sanottua että hamstraaminen kammottaa allekirjoittanutta vuosi vuodelta pahemmin.Tiedän että itsessäni asuu pieni hamsteri jolla tuntuu olevan 99 elämää, mitä tulee tiettyihin juttuihin ja kävin käsiksi nyt heti siihen kipeimpään kohtaan, eli kirjoihin. Alan siis vapauttaa kirjojani. Aloitan Patricia Cornwellin Scarpetta-kirjoista joihin olen nykyisin totaalisen tympääntynyt. Uusin, Valokeilassa, oli sitä lajia että toimi loistavana unilääkkeenä. Sisulla luin sen läpi mutta neljä kertaa simahdin sohvalle sen kanssa! Tiedän kuitenkin että Cornwellilla on faninsa joten eivätköhän nuo jollekulle kelpaa.

Kamasto-hommat toistaiseksi loppu, hyvää tekevä hengähdystauko pokkarinkirjoittamisesta ja nyt oli nautinto käydä käsiksi romaanikässäriin. Rahatekstejä alan tahkota sitten kun lapsilta on joululomat loppu. Jos siltä tuntuu.

Edelleen on lisäämättä se vahingossa hukkaamani Blogeja joita luen - laatikko. Tulossa kyllä.
Noin muuten meidän residenssissä vietetään joululomaa lorvehtien, hyvällä omallatunnolla. Lapset nukkuvat myöhään, pelaavat joululahjapelejään ja tapaavat kavereitaan. Ihan rauhassa. Loma olkoon lomaa. Mies kulkee uskollisesti töissä, en ymmärrä miksei hän koskaan ota talvilomaansa tässä kohtaa (tai sitten ymmärrän liiankin hyvin..mene ja tiedä)
Mietinnän alla on tämän blogin siirtäminen Wordpressiin. Lähinnä siksi että siellä on mahdollisuus suojata tiettyjä tekstejä vaikka blogi pääsääntöisesti olisikin julkinen. Pitää vain opiskella wordpressistä perusteet ensin.

Kuopuksen kännykkä on soinut koko aamun. Kaverinsa ovat myös saaneet lahjaksi pelejä ja jumittuneet niitten kanssa ja Nollakakkosesta näyttää tulleen vapaaehtoinen pelitukihenkilö..Miten tähän nyt suhtautuisi? No, osaa se kai ainakin englantia enemmän kuin keskiverto 8 v, siinä yksi syy.

Ysivitosella tulossa muutoksia tanssituntikuvioihin, alkaa treenata...ööh? katutanssin SM-kisoihin? Siis ei yksin vaan ryhmässä. Älkää kysykö enempää, pyysivät tyttöä ryhmään kahdessakin lajissa joista toinen on breikki mutta toisesta ei ole aavistustakaan. Hyvin on äiti perillä tyttären harrastuksesta taas kerran. No, eivätkös ne oleelliset olleet siinä, tyttö tanssii, treenaa sm-tason kisoihin, on motivoitunut ja äiskä on ylpeä? Tarvitseeko muuta tietää?

Ja uudet ilotulitesäädökset jäytävät Ysiseiskan sielua, mutta me vanhemmat olemme tässä kohtaa armottomia. Ilman aikuista niitä ei ammuskella, piste. Joskin ihmettelen sitä mitä Kamasto-työkaveri fb-seinällään, eli että maassa jossa haulikon saa 15-vuotias, ei 18-vuotias saa ostaa tähtisadetikkua?

Niin no, onhan Pieni talo preeriallakin K18- kamaa? Ettekö usko? On se. Sain sen ekan tuotantokauden synttärilahjaksi esikoiselta pari vuotta sitten ja leuka vähän loksahti kun katsoin K18-luokitusta. Kyseessä on yksinkertaisesti se että kun sitä ei ole tarkastettu Valtion elokuvatarkastamossa niin kyseinen lätkä pitää boksin kylkeen lyödä. Minulla ei siis ole mitään Pieni pervotalo preerialla -versiota vaan ihan se alkuperäinen Ingallsin perhe.

Ja aattona roihusi

(elkää peljästykö otsikkoa, meillä on vielä koti!)


Ei kuvia, sorry. Ihmiset eivät halua niitä julkaistaviksi koska eivät pidä itsestään niissä. Unohdin sitten ottaa niitä ihmisettömiä kuviakin. Yksi olisi ollut komea. Meillä oli sellainen ämpärikokoinen ulkoroihu takapihalla ja se leiskui tosi mahtavana parikymmentä minuuttia. Siihen malliin että jo hiukka pikkusen katsottiin josko tuo pitäisi sammuttaa. Mutta ei tarvinnut, se oli sen roihun uljas loppunäytös.
Ehkä myös emännän roihuamisesta olisi voinut napata kuvan. No, ei se kauhean dramaattista ollut. Minä vain puhuin suuni puhtaaksi, ensi kerran neljännesvuosisataan.
Anoppi ja appi ovat jokavuotiset jouluvieraat meillä. Missäs muuallakaan, ainoa poika, ainoat lapsenlapset. Tietty meillä. Ja mikäs siinä. Olen tottunut tilanteeseen. Ja ihan mukaviahan ne. Suurimman osan aikaa.
Anopille on vain viime vuosina tullut ikävät tapa siunailla ihmisten lihomisia. Hän pitää painonsa kurissa kevyellä ruualla, kuntopyörällä, juoksumatolla jne. Minä olen saanut kuulla vain että "isäshän oli hoikka ja siskosikin on, sinä taidat tulla äitiisi". Lasten painossa ei ole ollut mitään huomauttamista ilmeisesti (jos olisi ollut, tämä keskustelu olisi käyty huomattavasti aikaisemmin).

Mutta sivullisten lihomisia on siunailtu viimeiset vuodet surutta meidän kahvipöydässämme ja nyt minulle riitti. Ääni ei edes noussut (vain ne lieskat siellä takapihan ulkoroihussa,mielenkiintoista..). Sanantarkasti sanoin näin: "mä sanon tämän vain kerran - tämä on mun kotini, ja täällä ei puhuta ihmisten lihomisista, onko selvä? Meinaan jos mun kanssa haluaa välilöissä pysyä"

Viesti meni perille. Ei mitään dramaattista kohtausta, asiasta taisi eniten järkyttyä mies. Kysyi vielä aamulla että menikö tämä joulu nyt sitten sinun mielesi mukaan. Sanoin että kiitos, menihän se. Ruoka oli hyvää, ihmiset mukavia, lapset saivat mieleisiä lahjoja (pitää jossain vaiheessa kuvata Ysivitosen halityyny jossa on Lewis Hamiltonin naama..)
Mutta siis hei! Ei tuo tarkoita sitä että nyt se meni ja pilasi perheensä joulun. Tässä perheessä on tasan yksi henkilö joka niin ajattelee ja toivottavasti pääsee siitä yli siihen mennessä kun lumet sulavat. Jollei pääse niin kiskon henkiset villasukat jalkaan ja alan tehdä mykkäkoulunsiedätyslihasliikkeitä.

Suloista joulupäivää kaikille,ainakin minä aion nauttia siitä - geishakonvehdeista, kalaherkuista, juustoista ja kirjoista. Ehkä kerään ympärilleni enemmän puheenaihetta anopille. Jonkun toisen kahvipöydässä.

Joululaulujen outouksia ja red alert

Red Alert tarkoittaa etten löydä yhtikäs mistään kaitaliinaa jonka -95 teki kolmevuotiaana kerhossa. Se on siitä lähtien ollut AINA meidän joulupöydässä.

Käännän kämpän kohta uudelleen nurin löytääkseni liinan, mutta sitä ennen pari joululauluihin liittynyttä pikku kummastelua. Itse pienenä mietin soivia kenkiä ("päättyy joulu vaikkei kenkään sois") kuin myös muistavia kenkiä ("ei huolta, murhetta kenkään muista"); okei vanhemmiten tajusin että se oli tätä vanhahtavaa suomea(tai sitten sanoittaja oli joku sen ajan kenkäfriikki)

Mutta varsinainen yllätys koitti eräälle lapsistani kun hän tajusi "joulupukki suukon sai" laulun oleellisen sisällön ei-niin-kovin-monta-vuotta-sitten). Lapsiparka kun oli oikeasti luullut että laulu kertoi lapsesta joka joutui aviorikoksen todistajaksi ja epäili että laulua seurasi karmea kolmiodraama. Helpotus oli melkoinen kun joulupukki ja isä ymmärrettiin samaksi tyypiksi, eli äiti ei edes aikonut tarjoilla piparia millekään random-pukille.

Ihmettelin pitkään miten joku saattoi edes ajatella asian noin ja tajusin sitten että meillä ei ole käynyt ketään pukiksi naamioitunutta tyyppiä kylässä yhtenäkään aattona. Emme vain osaa olla siinä tilanteessa. Pukilla kun on tapana jättää lahjat jonnekin päin taloa meidän huushollissa kenenkään huomaamatta.

Ainakin näin kaikki ovat uskovinaan. Toisaalta, jälkeenpäin ollaan kuultu tarinoita siitä kun käytiin ensi kertaa perheenä katsomassa tätä nykyistä kotia vuonna 2006. 95 ja 97 olivat katselleet paikkoja sillä silmällä että "tonne ne sitten varmaan jemmailee joululahjoja"..

Lienee viimeinen bloggaus ennen Jiitä, joten hyvää sitä kaikille jotka olette täällä jaksaneet roikkua.

Huomenna on joulu

Siltä varalta ettei joku tiennyt ;)
Kaikki on tehty,kai, Kinkku paistamatta, se on perinteisesti aatonaaton homma. Pitäisi lähteä vielä kauppaan, kävellen, mutta pakkaslukemat sylettävät jo ajatusten tasolla. Eipä sieltä muuta puutu kuin maitoa ja tuoretta leipää. No, turha valittaa, käytävä on. Muttei ihan vielä. Vielä on hetki aikaa vain olla.

Niin tai näin, aina väärin päin

Minulla on ollut tapana saada ennen joulua megahepuli perheelle. No, nyt on toki vieläkin "ennen joulua" mutta olo ei oikeastaan ole yhtään stressautunut. Kaikki on suttaantunut ennenkin ja suttaantuu nytkin.

Eli olen lopultakin oppinut siihen mitä mies on vuosia toivonut. En hermoile ja pura sitä muihin. Saanko kiitosta? No sitä en odotakaan.

En kyllä toisaalta odottanut myöskään tätä:

"se on niinku sä et yhtään välittäis et muutaman päivän päästä on joulu. Et niinku kaikki ois mun vastuulla tänä vuonna!

Jumalavita! Tuota EN ole ansainnut!!!!!