maanantai 31. elokuuta 2009

Voisipa vain olla (tarinamaanantai 69;Pyyntö)

Taas kerran hän harjoittelee pyyntöä peilin edessä.

Samalla hän katsastaa peilin tutun näkymän. Pellavainen suora tukka, olkapääpituinen. Sellaisena siitä saa kuulemma monenlaista. Siniharmaat silmät, sileä vaalea iho, kapeat kasvot, puhtaat piirteet.

Tuntuu hyvältä katsoa näitä kasvoja. Ne näyttävät yhtä hyviltä kuin tyhjä kalenteri. Hänen kalenterinsa saa olla tyhjä vain vähän aikaa, ihan uutena. Näin on ollut koko hänen ikänsä ja nyt hän on neljätoista.

Hän kuulee kännykän piippaavan. Tekstiviesti. Hän ei halua lukea sitä. Äiti se kumminkin on. Se on taas löytänyt jonkun casting-tilaisuuden tai koe-esiintymisen.

Tyttö nostelee hiuksiaan peilin edessä. Hän muistaa ensimmäisen muotinäytöksen jossa hän oli ollut, viisivuotiaana. Äiti oli vienyt hänet näytille ja hänet oli oitis otettu.

Hän muistaa miten hiukset olivat paljon pidemmät silloin, ne olivat letillä pään ympärillä
Ja miten se yksi nainen oli sanonut. "Voi miten ARJALAISEN kaunis lapsi!" Hän ei ollut tajunnut sitä silloin. Eihän äiti ole Arja vaan Merja, hän muistaa miettineensä.

Viime vuonna, seiskalla, käytiin holokausti läpi historian tunnilla. Silloin juttu oli tullut hänen mieleensä ymmärryksen myötä ja häntä oli ínhottanut, ihmetyttänyt ja hävettänyt, hävettänyt se että hän oli ollut arjalaisen kaunis lapsi.

Ja kuten arvata saattaa, ovi käy. Äiti se on, kädet kasseja pursuten. Meikkejä ja HM:n vaatteita. Ei äidille itselleen vaan tämän nukkeleikkeihin. Voi kun äiti saisi töitä! Silloin sillä ei olisi aikaa harrastaa hänen elämäänsä.

"Moi kulta, mikset sä vastannut? Luitko sä edes koko viestiä? Ne kuvaa uutta nelosen sarjaa ja tarvitsee siihen sun ikäisen tytön. Kato, nyt saatiin uusi tilaisuus, kun se edellinen meni sun oksennustaudin takia pilalle! Tänään, parin tunnin päästä kaupungilla joten hopi hopi! Tule tsekkaamaan mitä mä löysin sulle, aivan ihania juttuja..."

Nyt!

"Äiti" hän sanoo katse suoraan äidin silmissä "Mitä jos mä voisin, tän yhden kouluvuoden vaan olla? Käydä koulua, tehdä juttuja, olla ihan tavallinen tyttö? Jooko?"

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Elämä, kuolema, ystävyys

Palattiin noin tunti sitten Järvenpäästä. Rakkaitten ystävien kanssa oltiin moottoripyöräajelulla, ensin Paippisissa motoristikahviolla syömässä jädet. Sitten päätettiin kurvata Järvenpäähän katsomaan olisiko muuan tietty perhe ja eritoten muuan pieni punatukkainen tyttö ( s.18.8) kotona.
No, kotona oli vain perheen ylpeä isä mutta istahdettiin kahville ja ihailtiin vastasyntyneen kuvia. Tuntui hyvältä katsoa uutta ihmisenalkua edes kuvasta kun löysi aamulla ystävän kuolinilmoituksen Hesarista.
Muistan miten aamulla, ensi järkytyksen jälkeen ajattelin että niin. Tämä tulee vain kiihtymään. Minä olen vasta 46 mutta koittaa aika kun löydän enemmän tuttuja nimiä kuolin- kuin syntymäilmoituksista.
Toisenkin vauvauutisen kuulin tänään, näinä päivinä syntyy toisen rengasystävän vauva, laskettu aika 9.9.2009.
Jäin miettimään ystävyyttä. Rengas oli unohtumaton joukko äitejä ja naisia, ihmisiä, joiden kanssa jaoin iloja ja murheita. Nollakakkosen syntymä, isäni kuolema, VillinLapsen kanssa käydyt synkimmät vaiheet, kaikki nämä jaoin 7-10 naisen porukassa, meilitse, päivittäin ja monta kertaa päivässä.
Aika kului ja lennätti meidät hajalleen. Ei siihen ollut oikeastaan mitään syytä, siihen että yhteydenpito jäi (kuinka usein niitä syitä löytyy).
Tämän päivän kuolinuutinen sai ajattelemaan Rengasta, kaikkia yhdessä ja jokaista erikseen. Ja pohdin samaa kuin silloin suvun naisten kokoontumisessa. Ei meidän tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä että yhteydenpito on harvaa. Aina voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin. Minun mielestäni ainakin. Ihmiset ovat siellä missä ovat, elävät omaa elämäänsä mutta muistot yhdistävät edelleen ja uudelleen. Surullista että tarvittiin, ainakin omalla kohdalla, yhden poismeno sen tajuamiseksi.

Anku on poissa

Mies keskeytti aamuisen blogistaniassa surffaamisen näyttämällä minulle Hesarista tämän

Rakkaamme

Anku Anna-Leea Ritvanen
s.14.6.1967 Jyväskylä
k.12.8.2009 Kerava

Emme me vuosiin olleet pitäneet tiivistä yhteyttä mutta sitä ennen, no niin, hän oli yksi rengassiskoistani.
Muistan hänet parhaiten polttareistani. Kovin moni ei taida viettää polttareita vauva kantoliinassa.
Minä vietin, ja Anku sylitteli pientä Nollakakkosta että sain syödyksi lounaani ja avattua renkaan häälahjat. Punainen pusero hänellä oli päällään ja kainalossa pieni vaaleakiharainen tytär ihmettelemässä minun vauvaani hänkin.

Sanat juoksevat nyt karkuun. Lopetan tähän

lauantai 29. elokuuta 2009

Lauantai

Lauantai on hyvä päivä. Ensi viikolla on paljon tekemistä, paikkoja jossa käydä, asioita joita hoitaa. Lauantai on suvanto siinä keskellä.
Ekaluokkalainenkin voi rentoutua. Jostain syystä koulu jota poikanen odotti koko kesän, on muuttunut stressin aiheuttajaksi. Poika on pahantuulinen, tiuskii ja itkeskelee. Läksyt tekee mielellään ja jos koulusta kyselee niin ei, ei häntä kukaan kiusaa tai muuta. On vain tylsää.
Aion puuttua asiaan, selvittää, hoitaa.

Mutta nyt tyydyn kuuntelemaan pojan lauleskelua tuossa vieressä, kun hän leikkii pikkulegoista väkertämillään kullankaivuukoneilla. Kummassakin on tukevat pyörät, toisella kaivetaan maahan reikä ja toisella sitten kerätään kulta ja laitetaan takana olevaan säiliöön. Näitten väkerrysten kanssa nuoren miehen mielikuvitus on rajaton.
Pitäisi varmaan siivota. Ja kirjoittaa. Viikko deadlineen.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Rauha, rauha...

Anonyymeille kiitos mielenkiintoisista näkökulmista mutta älkää nyt toistenne tukkaan käykö silti...
Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Joku tahtoo selkeän juonikuvion ennen kuin lyö sanaakaan itse tarinaan, toinen lähtee soitellen sotaan tai pikemminkin astuu tallaamattomalle polulle ja katsoo minne se vie. Itse olen vähän sekäettä tässä kohden.

Kolmiopokkareita olen julkaissut seitsemän, kahdeksas ilmestyy lokakuussa, yhdeksättä naputtelen. Kolmiopokkareissa on konsepti. Tarina on tietyn pituinen, tiettyjä asioita täytyy tapahtua. Joitain harvoja ei saa tapahtua. Esim, ylenpalttista väkivaltaa ei saa olla. Tekstin täytyy olla toimituksessa tiettyyn päivään mennessä, eli aikakin on taulutettua.

Näissä raameissa olen kuitenkin kokenut että olen saanut aika vapaasti mellastaa, kiitoksella. Tuota lokakuussa ilmestyvää jännäsin kun se enemmmän olisi istunut siihen Rikos ja rakkaus -teemaan, mutta kyllä siitä sitten Timantti tuli. Elokuvan Nuori naimaton nainen inspiroima Timanttipokkari.
Se rakastuminen, parinmuodostus on vähän pakko. Eivät ne muuten olisi romanttisia pokkareita. Kai tässä on niin keski-ikäinen ettei muista enää millaista oli rakastua...en minä muutakaan selitystä keksi sille miksi tyssähdän aina tähän: mies ja nainen tietävät tunteensa ja toistensa tunteet. Tulee se ahaa-elämys että sinä,juuri sinä.
Pitäisi varmaan alkaa säästää se ihan loppuun, ettei sitten tulisi päänvaivaa että mitä ne sitten tekevät? Ai lav juu, juu lav mii, entä sen jälkeen? " Inari jatkoi elämää niin kuin ennenkin mutta Karri oli hänen ajatuksissaan yötä päivää"? Tuo on vähän hankala sanoa kolmellatuhannella sanalla.
Mutta, kuten sanottu, tuossa kohtaa tulee PYSÄHDYS, ei seinä. Aina olen päässyt eteenpäin. Jos säästäisin romanssin loppuun, tarina ei olisi rakkaustarina vaan muut elementit jyräisivät romantiikan alleen.
Jos jostain syystä tulee tekstin kanssa kiire, vaikkapa pokkari odotettua lyhyemmällä aikataululla (kaksi kertaa on käynyt niin) , niin silloin hyödyn jäsentelystä. Jaan 30 000 sanan urakan 10x3000 sanan kokonaisuuksiin (lukuihin, noin karkeasti).
Pistän paperille numerot 1-10 ja luonnostelen parilla lauseella mistä mikäkin luku kertoo. Ja se
on suuntaviitta, ei kaava. Usein se lopullinen tarina löytyy sillä että EI tee niin kuin on suunnitellut.

Ja aina ilahdun yllätyksestä, siitä kun jossain vaiheessa käy niin kuin eilen, että tulee jotain joka antaa koko lopputarinan tullessaan.

tiistai 25. elokuuta 2009

Sudari

Tänään oli lippukunnallamme uusien sudenpentujen ilmoittautuminen. Nollakakkosen partiotaival alkaa ensi tiistaina, toistaiseksi nimeämättömässä laumassa. Taidan suosiolla ostaa 140-senttisen paidan Partioaitasta. Isoveljen paita oli 130 ja viimeinen sudarivuosi oli aika noloa katseltavaa. Mutta onpahan pojilla peräkkäiset kokousajat ja 02:lla eskariaikainen kaveri samassa laumassa.
Vanhempainneuvostosta lähtee useampi jäsen, melkein panikoiduin kun näin pöytäkirjan (flunssa esti kokoukseen pääsyn). No. Ilmoittautumistilaisuudessa oli sihteeri paikalla ja tiesi kertoa että kaksi on jo löytänyt itselleen seuraajan. Pitää markkinoida VeeYytä aktiivisesti syksyn tapahtumissa (mm. lippukunnan 50v-juhlat lokakuussa; kutsu kävi äidille ja Ysiseiskalle tänään.
Se eteenpäin ryöminyt pokkari sai uuden käänteen ja ratsastaa aallonharjalla kohti loppua. Ei tarvinnut kuin tuoda yksi sivuhenkilö esiin ja kas, eukko toi mukanaan koko lopputarinan :O. Enää tarvitsee naputella sanoja jonoksi ja sivuja pinoksi kuten ent. kollega hienosti joskus lohkaisi.
EDIT: Lippukunnanjohtaja soitti. Lauma kokoontuu sittenkin torstaisin 18-19. Eipä mitään, käy se sekin.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Täällä taas!

Lapsilla oli hauskaa esikoisen+vävypojan kanssa. Ja meillä vanhemmilla oli, hmm, kypsän aikuismainen reissu.
Asumisen puitteet olivat tällä kertaa melko askeettiset (hotelli Metropol) mutta Oliverin ruoka taas hyvää. Söin tartarpihvin uuniperunalla ja punaviinikastikkeella, jälkkärinä kirsikka-juustokakkua. Minkä lisäksi kävin hierojalla, käsihoidossa JA kampaajalla. Koko paketti maksoi noin 40 euroa, kun maksan saman pelkästä pään trimmauksesta täällä.
Ensimmäisen kerran noin kolmeenkymmeneen vuoteen mulla on punaiset kynnet. Ja oikein kunnon burgundinpunaiset vielä.! Lyhytaikainen ilo meikäläisellä joka käyttää kynsiä työkaluina. Oikea etusormi ja vasen peukku ovat jo lohjenneet pikkuisen..

Mutta joudun taas toistamaan itseäni - paikka oli ihana, ruoka oli hyvää, juoma oli hyvää ja ennen kaikkea seura oli hyvää. Lopultakin muistin muuten tuoda sitä vampyyrijuomaa kotiin. Tarkoitan siis venäläistä Odessa Red -marjakuohuviiniä. Se on punaista kuin vampyyrin drinkki ja maistuu suloisen marjaisalle.
Aikataulukin oli parempi kuin aikaisemmin. Yleensä olemme lähteneet aamunkoitteessa perjantaina ja palanneet iltalaivalla lauantaina. Nyt lähdettiin 10.30 Tallink Starilla - eli kaikessa rauhassa liikkeelle - ja palattiin klo 14 lähtevällä Starilla takaisin. On ollut aikaa palautua (=katsoa Teemalta leffaklassikko Exodus ja siemailla vaniljavodkasnapsia...)

Ja maljakossa on tummanpunaisista ruusuista ja keltaisista gerberoista solmittu kimppu kukkia. Mies osti sen minulle hääpäivän kunniaksi. Mietin jotta pitäisikö kuivata se...katsotaan. Meinaan se on kaunis kuin morsiuskimppu, sidottu samaan tapaan.
Nyt tuntuu hyvältä kiinnittyä arkeen. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, myös niille jotka tapasimme laivalla ja joista ainakin yksi lukee tätä. Terkkuja niille muille!

perjantai 21. elokuuta 2009

Lähtökuopissa

Päivä on mennyt pätkätyömahdollisuuksien kartoituksessa, uusia tuulia, ehkä, sillä suunnalla. Kirjoittaminen on ollut vähän onnahtelevaa, olen siinä viheliäisessä vaiheessa romanttista pokkaria joka tulee rakastumisen jälkeen ja ennen vastoinkäymisiä.
Tuossa kohtaa tyssähtää yleensä. Kun kyseessä on marraskuu, ei oikein joulujutuillakaan voi täyttää kuoppaa. Niin no, joulukuun alkupuolella voisi olla adventtia, itsenäisyyspäivää, Lucia-juhlaa, etenkin kun tarina sijoittuu ruotsinkieliseen kuntaan.
Luulen että tänään keskityn kuitenkin pakkauspuuhiin. Huomenna lähtee laiva klo 10.30 Länsisatamasta ja käynnistyy Vastuuttomuus2009 (HUOM! Nimi kuulostaa pahemmalta kuin on..).
Nuorimmaisen ensimmäinen kouluviikko on takana ja hyvin tuntuu luistavan koulunkäynti. Vähän tavallista äkäisempi on 02 ollut iltaisin mutta lasken sen uuden sulattelun tiliin.
Sai muuten ensimmäisen viikkorahansa tänään - 1 euro ekaluokkalaiselle - ja on nyt isonveljen kanssa tekemässä Sijoituksia lähi-Alepassa

torstai 20. elokuuta 2009

Sukupuolisymbolien tulkintaa

Puhun nyt siis niistä piirroskuvioista; ympyrä ja nuoli ylös=mies ja ympyrä ja + -merkki=nainen.

02 sai näillä symboleilla kuvioidun heijastinavaimenperän koulusta - syystä jota tiedä en - ja kysyin että tiesikö hän mitä ne tarkoittivat. Joo-o, miestä ja naista. Sitten hän alkoi pohtia miksi juuri nuo merkit ja noin päin.

Johtopäätös seitsemänvuotiaalta: "Se plussa on siksi kun nainen synnyttää sen lapsen, se on niinku plussaa perheelle. Ja nuoli ylös miehellä on se kun isä kasvattaa sen lapsen isoksi"

Nih!

Mä käyn vähän asioilla...

...sanoi mies eilen. Sillä oli tietty pilke silmässä, tietty hymy naamalla.
No, jotain oli tulossa taloon, vaihtoehdot jäätelöstä asuntoautoon. Koska ilta oli kaunis ja hän lähti autolla, totesin että jäätelöä se ei ole. Jotain isompaa.

Se oli uusi ( 2v vanha, lapsettoman pariskunnan käyttämä) tiskari.

Helpotusta..

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Meidän tiskarista on tullut frigidi!

Disis-vasis-masiina kuumentaa veden enää haaleaksi ja aterimet joutuu pesemään käsin uudestaan. Argh! Just nyt en olisi kaivannut tällaista. Tai milloin sitä KAIPAISI, mutta harvinaisen paska tilanne että kone hajoaa nyt just!

Pojat menivät keskenään kouluun aamulla -hyvin meni matka - ja ovat viisi minuuttia sitten molemmat päässeet. Jännäänkin tässä miten kotimatka menee...

Viikonloppuna tiedossa hääpäiväreissu Tallinnaan with very dear friends..

tiistai 18. elokuuta 2009

Ihan niin kuin isoveljet!

Meillä mennään kahdella kaavalla kouluun. Tytöt omallaan ja pojat omallaan.

Tytöt tulevat ekana koulupäivän silmät loistaen ja puhetta pursuten. Raportti tehdään minuutintarkasti ("ja sitten mä kävin vessassa" - muistaakohan esikoinen..). Kavereista touhutaan, opettaja on aina ihan ihana.

Pojat tulevat tuppisuisina. Voisi luulla että ekana päivänä on ollut jälkkää. "Ihan kivaa" "emmä muista" "emmä jaksa kertoo"

Nollakakkonen ei ollut poikkeus.

Tuolla hän nyt lukee aapisläksyä ja läksyjenlukuasentokin on kuin isoveljeltä peritty. Polvillaan sohvalla, puoliksi luisumassa lattialle, kirja sohvalla levällään, pää kirjassa kiinni ja ylimpänä on pylly.

Sen verran sain informaatiota että eskarikavereita on luokalla pari, rinnakkaiselle meni enemmän. Ja ope on ihan kiva. Ja saivat aapisen, työkirjan ja reissarin. Iltapäiväkerhoon olisi halunnut jäädä. Pitää ottaa selvää siitä

Meidän perheessä on sitten kaikki lapset koulussa! Ysiluokkalainen kera kaverin tuli hänkin kotiin ja kutosluokkalaista odotellaan..

EDIT. Huoh. Mummi soitti ja halusi puhua tuoreen ekaluokkalaisen kanssa. Anoppikulta on tunnetusti kova puhumaan ja kyselemään paljon. Nollakakkonen vastaili kiltisti ja kysyi sitten että "niin oliko sulla jotain asiaakin...?"
Huoh.

Ekaluokkalainen ekana päivänä ekana kouluun

Näin se meni. Ykköset kahdeksaksi, kutoset yhdeksäksi ja ysit kympiksi.
Muut olemme vielä kotona mutta perheen pienin on jo koulussa.
Hassua.

maanantai 17. elokuuta 2009

Koulureppu (tarinamaanantai 68: Mukula)

Letin tekeminen oli vaikeaa. Mutta pakko se oli tehdä, muuten hiukset ovat yhtä takkua aamulla.

Tyttö istui huoneensa lattialla ja letitti kieli poskella. Oven takaa kuului englanninkielinen polotus. Äiti istui tai oikeastaan röhnötti sohvalla ja sillä oli simpukkasuklaarasia ja kuuden vadelmasiiderin pakki. Kun tyttö haki iltapalan keittiöstä oli kolmas menossa.

Eki oli istunut keittiön pöydän ääressä ja täyttänyt raviveikkauskuponkia. "No mitä mukula!" se oli sanonut.

Hän ei ollut vastannut mitään. On mulla nimi, oli tehnyt mieli huutaa, mutta Ekille ei uskaltanut.
Hän oli huomannut ettei jääkaapissa ollut maitoa. No, sitten riisimuroja kuiviltaan, hän päätti. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta.

Hän oli pyytänyt äitiä että tämä pesisi tukan. Se oli niin pitkä ja ohkainen että sitä oli tosi vaikea pestä. "Ehtii sen huomenna" oli äiti sanonut katse ruudussa. Ei ehdi, hän oli halunnut sanoa, mutta jos hän inttäisi, äiti laittaisi Täydelliset naiset paussille ja kiroaisi ja pesisi tukan niin että sattuu.

Oli selvittävä itse. Hän oli pannut vessan oven lukkoon ja tukanpesun jälkeen, huulet tiukasti mutrussa, ottanut peilikaapista pullon. Siinä oli hiuksiin jätettävää hoitoainetta johon vain äiti sai koskea. Mutta nyt hän oli suihkuttanut sitä tukkaan ja laittanut pullon huolellisesti oikein päin kaappiin.

Nyt kun hän suori tukkaansa muoviharjalla ja sormin ja yritti väkertää lettiä, hän oli iloinen siitä että oli ottanut hoitoainetta.

Ovi kävi. Laten ääni!

-Oottekste kaks huomanneet että huomenna alkaa koulu? se kuului kysyvän.
- No ei se nyt vielä huomenna. Ekin ääni
- Kato joo. On se, kuului äiti sanovan. - Onkohan sillä likalla kaikki valmiina?
- On sillä taatusti, Late vastasi. - Hulluhan se olisi jos teidän apuun luottaisi!
- Älä sä soita suuta äitilles, kuului Eki ärähtävän. Tyttö pidättää hengitystään. Tuleeko tappelu..
- Turpa kii, Eki, mä en kuule mitään, äiti huusi.

Ja Eki antoi olla. Se antoi tytölle välillä tukkapöllyä tai koivuniemenherraa, ja Laten kanssa se tappeli mutta äitiä se pelkäsi, eikä tyttö tajunnut miksi. Äiti oli paljon pienempi kuin Eki ja isommat pystyivät vetämään pienempiä turpaan.

Ovi kävi. Late. Sillä oli mukanaan iso muovikassi jossa lukee Anttila.

- Moi pikkusysta! Kaikki kunnossa huomiselle?
Tyttö nyökkäsi. Pikkusysta kuulosti vähän paremmalta kuin mukula. Mutta olisi hänellä nimikin...Ei hän kuitenkaan Latelle viitsinyt.
- Eihän mutsi ja Eki ole löytäneet sun puhelinta, Late kysyi.
- Ei.
Late oli tuonut hänelle puhelimen kuukausi sitten. Ei se ollut uusi eikä hieno mutta se oli hänen ja siinä oli herätyskello.

- Osaatko laittaa kellon soimaan?
- Laitoin jo. Puoli kahdeksan.
- Koulu alkaa ysiltä. Muistatko miten se meni. Se matka
Tyttö nyökkäsi innokkaasti: - Siwalta puiston läpi ja punasen talon takana.
- Oikein. Ei tarvi ylittää tietä. Entä reppu?

Tyttö osoitti sängynvierusta jossa nökötti nukkavieru reppu. Hän oli etsinyt kauan ennen kuin oli löytänyt tarpeeksi ison hakaneulan. Se oli ollut vaikea laittaa, mutta hän oli saanut kuin saanutkin sillä toisen olkahihnan kiinni.
Ja aina hän voisi sanoa että Turtlesit on parempi kuin Winxit jos joku kysyisi.

- Ei oo totta. Mun vanha ekaluokan reppu! Eikö ne jumalauta parempaan pysty..
- Älä kiroile.
- Sori, Late hymyili. -Mutta tehdään vaihtarit: mä otan Turtle-repun, saat vaihdossa sen mitä löydät kassista.
Ja Late ojensi tytölle ison kassin.

Ei voi olla totta. Reppu! Ja millainen - vaalean liila, tummemman liilalla läpällä. Kyljissä oli tummanliiloja nuottikuvioita ja läpässä lukee Winx ja siinä pyöri siivekäs tyttö tummat hiukset hulmuten.
- Muusa, huokasi tyttö
- Joo, sun lempi-winxi. Ton pitäis olla selällekin hyvä, eikä vain nätti. Kato, siinä on leveät olkaimet. Säädetään ne kohta sulle sopiviksi mutta kurkkaa eka sinne sisälle.

Ja tyttö katsoi ja löysi Winx -leggingsit ja niihin sopivan Muusa-teepaidan.
- Kenkiä en uskaltanut, Late sanoi pahoillaan. - Kun en tiennyt kokoa. Ja toi paitakin taitaa olla iso...
- Ei se mitään! Ei se mitään! tytön äänessä kuului hengästys. Hän rutisti Latea lujaa ja tämä nauroi ja halasi takaisin.

- Kato vielä pohjalle, hän kehoitti.

Ja pohjalla oli penaali ja siellä oli kuusi - KUUSI! - geelikynää.
- Älä kummiskaan tee noilla läksyjä, isoveli sanoi. - Ne tehdään lyijykynällä. Ja ota tämä!
Late kaivoi taskustaan ruttuisen vitosen ja laittoi repun sisätaskuun.
- Lähdet vähän aikaisemmin ja haet sieltä Siwasta aamupalaa. Osta sellainen kolmioleipä. Koulussa syödään vasta päiväruoka. Muistathan nyt matkan?
- Siwalta puiston läpi ja punasen talon takana!
- Mä saattaisin sut huomenna, mutta mun pitää olla siellä työkkärin kurssilla. Menes nyt nukkumaan että jaksat herätä. Nähdään!

Late kääntyy vielä ovelta. - Yks juttu vielä. Koulussa pidetään nimenhuuto ja mä oon melkein satavarma että sut huudetaan ekana. Se menee kato sukunimen mukaan.
- Ihan tosi? tyttö hengähtää
- Ihan tosi.
Ja Late menee ja jättää tytön aarteineen. Tyttö nukahtaa reppuaan halaten.

Aamu. Hän seisoo äidin makuuhuoneen ovella uusissa vaatteissa, Winx-reppu selässä. Jalassa on linttaiset kiinantossut mutta se ei haittaa.

- Heippa äiskä. Heippa Eki! Mä lähden kouluun, hän sanoo arasti.

Peiton alta ei kuulu edes örähdystä.

Ja äkkiä tytössä nousee jokin, hyökynä. Hän vetää keuhkot täyteen ilmaa ja huutaa:
- Mulla on nimi! Mä olen Jonna Neea Karoliina Aalto ja mä menen nyt kouluun ja mut huudetaan ekana nimenhuudossa. Sitä paitsi mä osaan jo lukea ja siitä mun ope kyllä hämmästyy.

Jonna Neea Karoliina ei jää enää kuuntelemaan, vastaako kukaan ,vaan juoksee ulos ovesta, ulos rapusta, kohti ensimmäistä koulupäivää

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Sota ja muita faktoja by 02

Helsinki Air show ilahdutti, ainakin äänellään, kaupunkia eilen ja toissapäivänä. Ysiseiska oli nähnytkin jotain Kontu-festareilla piipahtaessaan. Hornetteja Hawkeja - en minä niistä tiedä.

Nuorin poikani on asioista paljon varmempi

- Tulee sota, hän oli informoinut isosiskon kaveria joka tuli käymään - Matti Vanhanen on määrännyt noi koneet tänne.

Sisko ja kaverinsa olivat kai olleet vähän kysymysmerkkeinä ja lopulta jompi kumpi oli todennut:

- Ai sä niinku tiedät kuka on Matti Vanhanen?

- Joo, totta kai. Se on Tarja Halosen sulhanen.

Niin että eivät ne seiskat ja iltalehdet näytä pysyvän kärryillä ollenkaan; sotaa ja presidentin puolisonvaihtoa ja vaikka mitä käynnissä! Eikä lööpeissä sanaakaan.

perjantai 14. elokuuta 2009

Soinnut jotka taivaankaareen asti nousta voi...

Vanha holvikirkko on aina ollut lempilaulujani. Siis pikkutytöstä lähtien.
Olen kai tartuttanut tykästymisen kuopukseeni. Nollakakkonen kaivoi sen äsken esiin Youtubesta.
Pikkuveli peri isoveljen mp3-soittimen ja isosisko kokosi siihen musiikkipläjäyksen. Nyt täällä raikuu mm. Michael Jacksonin Billie Jean tai Beat it, TikTakin Lopeta, Pinkin So What, mitähän vielä. .
Aika eklektinen maku on tuolla kuopuksella. Kolmevuotiaana hän lauloi Martti Vainaan Pelimiestä ("tänä iltana ei tuu pakkeja. nanananaanananaanaanaa...") kaikkien riemuksi. Nelivuotiaana päikyssä laittoi nukkea nukkumaan ja lauloi tuutulaulua: "Would you love a monsterman, could you understand beauty of the beast...
Olen itse asiassa aika kiitollinen Mr Lordille vuoden 2006 viisuvoitosta. Örkkimaskit eivät ainakaan tätä lasta säikytä ja samaa kuulee tuttavapiirien lapsista.
Koulu alkaa tiistaina ja ekan kerran meillä on kaikki lapset koulussa. Siis kotona asuvat. On ysiluokkalainen, kuudesluokkalainen ja ekaluokkalainen :O

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Olenpa minä pässi :(

Idiootti suorastaan. Olen ihan älyttömän pahoillani.
Juttu siis meni niin että minä, jolla Rikos ja rakkaus pyörii sattumalta mielessä menin kysymään esikoiselta leffasta jonka hän hiljattain oli katsonut. Sitten googletin koko stoorin joka kylmäsi ja kuvotti jo alkumetreillä. En vain voinut lopettaa.
Sitten avauduin tänne blogiin.
Nyt kun katselen tuota tekstiä, luen noita kommentteja niin tuohan suunnilleen kehotus. Menkää ihmeessä lukemaan, ettei mun tartte yksin täällä ahdistella.
En tiedä uskooko kukaan ettei se ollut todellakaan tarkoitus. Minä en halunnut viedä kenenkään toisen mielenrauhaa. Oikeasti.

* pahoillaan kaikkien lukijoidensa puolesta*

tiistai 11. elokuuta 2009

Uteliaisuus tappoi mielenrauhan

Pitikin mennä googlettamaan Sylvia Likensin murha. Tuo vie voiton jo marttyyreistakin.

Se on sitten tummanvihreä Kawasaki

Älkääkä kysykö kuutioita tai muuta, ei meikä tiedä. Mutta hymy ei kadonnut miehen kasvoilta koko eilisiltana.
En voi sanoa että olisin kauhean pahoillani...

maanantai 10. elokuuta 2009

Naurua,naisenergiaa ja omankuvan täydennystä

Kuvitelkaa kauniisti katettu pöytä aurinkoisessa ruokailutilassa. Pöydän ympärillä kahdeksan naista, eri-ikäisiä, elämää nähneitä, oman tiensä kulkijoita. Keskustelua iloisista asioista, välillä vakavistakin ja välillä naurua, rehevää, vahvaa elämäntäyteistä naurua.
Tapasin siis eilen serkkujani, joita tapaan harvakseen. Näistä serkuksista minä olen nuorin (kerrankin jossain porukassa). Koska äitini ja hänen sisaruksensa ovat kaikki jo poissa, nämä naiset ovat linkki lapsuuteeni ja vanhempiini ennen kuin heistä tuli vanhempiani. Äitejä lähes kaikki, jotkut isoäitejä, yksi iso-isoäiti - kuulostaa kamalan vanhalta mutta ei hän ole, nuorena aloittanut vain.
Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus sinkoilivat kipinöinä kahvipöydän ympärillä.Pala toisensa jälkeen, sirunen sieltä toinen täältä loksahteli taas paikoilleen siihen kuvaan jota tulen elämästäni kokoamaan varmaan koko ikäni. Lasten ja edesmenneiden kuvien katselu täydensi täydellisen illan josta kotiuduin väsyneenä ja kaikkeni antaneena mutta iloisena silti.

Jos joku teistä tätä lukee niin kiitos vielä kerran! Eikä anneta harvojen tapaamisten häiritä, vaan jatketaan siitä mihin jäätiin!

lauantai 8. elokuuta 2009

Päivän ilahduttavin uutisotsikko

On tämä


Sitkeä pikku ihminen. Halusi jäädä henkiin. Kaikkea hyvää hänelle.

perjantai 7. elokuuta 2009

1.päivä jälkeen Madonnan

Mainittakoon, en ollut katsomassa. Ja kuten Puhurin blogissa totesin, en dissaa, en fanita mutta hattua nostan ja arvonsa tunnustan. Jokainen tekee eväillään mitä pystyy ja Madonna on tehnyt paljon. En välttämättä pidä persoonasta, en välttämättä tykkää kaikesta musiikista - eniten niistä kasari-ysäri-híteistä, klassikoista - mutta kunnioitukseni rouva saa elämäntyöstään ja uskalluksestaan.

Kynnyksellä seison itsekin taas. Kässärisopimusluonnos on ollut viikon käsissäni, pientä viilausta se vielä vaatii..ja 95 %:lla todennäköisyydellä allekirjoitan. Toteutui elokuva sitten tai ei, saan arvokasta työkokemusta. Jos se toteutuu ja jos siitä pidetään saan pienen lisän cv:hen. Jos siitä nyt tulisi vaikka huippuelokuva, voisin jotain tienatakin.
Monta jossia. Mutta se on tätä päivää ja osa elämää. Epävarmuus tulevasta on melkein toinen nimeni. En tee viisivuotissuunnitelmia. Viisivuotishaaveita voin haaveilla.
Katsotaan kuinka ämmän käy.

Edit: koko tämä juttu liittyy tähän bloggaukseen. Tiedoksi niille jotka ovat kommenttilaatikossani asiaa anonyymisti ihmetelleet

torstai 6. elokuuta 2009

Kotiinpaluu

Kämppä tuoksuu savulta
Neulasia, hiekkaa ym. rahisee eteisen lattialla.
Pesukone pyörii...pyörii...pyörii
Poikien huoneessa on solmittu muovipussi jota en uskalla avata
Pesukone tuli lastattua voihkaisujen säestyksellä "ei oo totta" "MITÄ toi on" "onks toi VIELÄKIN märkä" jne.

Luulen että ainakin Piiu,Johanna ja Alohomora tietävät mistä on kyse.

Partiolainen kotiutui viikon kestäneeltä leiriltä. Mukana leiripaita Rauta-logolla, Esiintyjä-merkki ja Leirikirja( märkä, hiekkainen).

Tervetuloa kotiin, Ysiseiska. Ikävä kerkesi tulla

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Ukkosta ilmassa

Taas se tasaisen kesäinen olotila eli hiki on kelmuna naamalla ja ilma tuntuu lehmän hönkäykseltä. Missä on kaikki happi?!?!Muutama ukkosenjyrähdys, pari ujoa sadepisaraa ja sitten taas hautovaa lämpöä.
Tulee syksyä ikävä. Omenoita ja pudonneita lehtiä, ensimmäisiä pakkasaamuja, kun niiden lehtien reunat ovat hopeanvärisiä..no, se tulee taas.
Sunnuntaina on suvun naisten kokoontuminen. Kuulin siitä ihan hetki sitten ja ilahduin. Tapaan serkun jonka olen viimeksi nähnyt, ööh...kaksikymmentä vuotta sitten. Siitä yksinkertaisesta syystä että hän asuu Saksassa ja käy harvakseen vanhempiensa kuoleman jälkeen. Lapsistani hän on tainnut nähdä tasan vanhimman. Yritän kaivaa tuoreita kuvia viikonlopuksi.
Parhaiten tästä serkusta muistan viikon jonka vietin hänen kotonaan Hampurissa. Hän asui silloin rapistuneessa kerrostalossa jonkinlaisessa kommuunissa. Huoneisto oli valtava,siinä oli varmaan kolmen kämpän väliseinät kaadettu. Minä olin kolmetoista ja paikka jäi mieleeni ja kirjoittui Jumalten valtakunta-pokkariini.
Huomenna tiedossa leiriltä kotiutuva poika ja jättikasa pyykkiä.

maanantai 3. elokuuta 2009

Rajanylitys (Tarinamaanantai 67)

Joka pojalla on siivet olkapäissä, sanoo runo
Niin on tälläkin pojalla. Hän on jättänyt paitansa kotipihan syreenipuskaan josta äiti sen illalla huokaisten korjaa pois. Päällään hänellä on katkaistut farkut joiden reunoista rispottaa valkoisia lankoja. Hänellä on ikää seitsemän, ja ruskettuneesta selästä törröttävät esiin lapaluut kuin pienet siivet. Siiventyngät, siivet kuitenkin.
Ja nyt hän seisoo paikassa jossa hän ei saisi olla. Korvissa kaikuu äidin varoitus:'
"Pysyt sitten poissa sieltä ojalta. Sinne on moni pudonnut ja yksi kuollutkin. Iilimatojakin siellä on ja pullonsirpaleita.
Oja ei ole leveä mutta aika syvä se on. Sen vesi on mudanruskeaa, reunoilla kasvaa vihreitä ruohotuppaita. Tästä kohden se on siis syvä.
On kaksi tapaa ylittää puro. Voi kääntyä vasemmalle siitä missä poika seisoo, kävellä viisikymmentä metriä ja harpata. Maa on loivempaa, matalampaa siellä harppauspaikassa ja ojakin kutistuu noin kolmikymmensenttiseksi juovaksi.
Tai sitten voi mennä tästä missä hän seisoo ja katsoo lankkua jonka isot pojat ovat laittaneet sillaksi ojan yli.
Poika on vasta seitsemän. Isoveli on viisi vuotta vanhempi ja poika on kerran toisensa jälkeen nähnyt hänen ja toisten isojen poikien tasapainoilleen lankun yli. Ei se ole näyttänyt vaikealta. Isot pojat ovat suunnilleen kävelleet siitä.
Nyt kun hän seisoo tässä, katsellen lankkua, äidin varoitus kaikuu kuitenkin mielessä.
"Sinne on moni pudonnut ja yksi kuollutkin"
Se yksi oli Hildenin Janne ja se oli jo aikuinen. Ei silloin ollut edes lankkua ojan päällä mutta Janne oli ollut kännissä ja pudonnut naamalleen ojaan. Hukkunut sinne. Poika on lapsi eikä vielä edes tiedä mitään viinasta
"Iilimatojakin siellä on"
Totta. Ja ne ovat kyllä inhottavia. Poika tietää että ne ovat pieniä mutta ne IMEVÄT VERTA. Niin kuin vampyyrit siinä leffassa jota isoveli ja kaverit olivat salaa katsoneet kun äiti oli töissä ja hän oli kurkkinut sitä ovenraosta. Siinä oli ollut ihmisiä, punasilmäisiä ja pitkähampaisia ja nekin IMIVÄT VERTA. Mato on kyllä pienempi kuin ihminen..mutta niitä on monta.
"ja lasinsiruja"
Isoveli oli saanut lasinsirun käteensä. Veljen kaveri oli työntänyt kellarin ovea kiinni ja isoveli vastaan toiselta puolelta lasista, kunnes käsi oli mennyt läpi. Isoveljen olkavarteen oli jäänyt törröttämään iso lasinsirpale joka piti poistattaa sairaalassa ja siihen oli ommeltu mustia, hämähäkin näköisiä tikkejä. Nyt siinä oli komea arpi jota isoveli näytteli hänelle ja muisti aina kehua että hän oli ollut niin kova jätkä ettei ollut yhtään huutanut kun sitä ommeltiin.
No ei kai, kun se oli puudutettu, pojan teki mieli silloin sanoa. Ja huusit sä kun sua vietiin autolla sairaalaan.
Poika piti huomautuksen kurissa. Isoveli oli kuitenkin isoveli, siis isompi ja vahvempi.
Noita varoituksia kun miettii, kasvaa oja leveämmäksi ja syvenee syvemmäksi. Lankkukin kapenee kummasti pojan silmissä.
Hän voisi kiertää. Kukaan ei edes ole näkemässä. Ei tarvitse hävetä ettei uskaltanut. Ehtii hän vielä.
Mutta hän on tässä ja lankku, vaikka se onkin kapea vetää häntä puoleensa.
Hän hengähtää, puristaa suunsa viivaksi ja astuu lankulle. Se ei edes notkahda. Hän astuu askelen, astuu toisen, katse tiukasti vastapuolelle suunnattuna. Varoitukset lehahtelevat päässä variksina mutta nyt niiden äänet eivät tavoita. On vain askel ja seuraava askel.
Ja sitten lankku loppuu. Hän on toisessa päässä. Ehjänä ja kokonaisena. Kukaan ei nähnyt mutta sillä ei ole väliä. Hän itse tietää.
Pienen ja ison pojan raja on häilyvä ja monimuotoinen. Tänään se on ollut lankku, 30 senttiä leveä ja noin 180 senttiä pitkä kaiken kaikkiaan.
Ja toisella puolella ojaa poika pyrähtää juoksuun.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Retkisää oli hieman epävakainen

Kuvia laitan kun jaksan kännykkäni muistikortilta kaivella, unohdin kameran kotiin, kuinkas muuten.
Rauta-leiriä on koetellut liki vedenpaisumus viime päivinä ja me vierailijat saimme niskaamme peräti kolme erittäin kastelevaa sadekuuroa. Ne kuitenkin häiritsivät vain hetken.
Kummasti nykyaika tuntui katoavan tuolla leirillä, aina puuportista lähtien. En tiedä viittaako Rauta-nimi rautakauteen jotenkin, Vartiovuorella on tehty löytöjä jo myöhäiseltä pronssikaudelta mutta rautakausi oli sen kukoistusaikaa, muistaakseni. Ja sen huomasi leirin ulkoasusta ja rekvisiitasta. Eniten taisivat veljekset tykätä miekkailusta - paikalla oli isoja raskaita lyömämiekkoja (vaahtomuovitäytteisiä). Löytyi sepänpajaa, vuoleskelupistettä, näköalapolkua - ja ennen kaikkea joka puolella roikkuvia märkiä vaatteita. Makuupussit kerkesivät kuivua ennen kuin yksikään tämän päivän sadekuuroista lankesi mutta veikkaan että Ysiseiskan kengät eivät kuivu ikinä. Tuotiin ne kotiin, katsotaan mitä kengänkuivaimella saadaan aikaan. Kun tuo olisi ilmoittanut niin oltaisiin tuotu toinen pari, nyt nuorimies jäi sinne varusteinaan Crocsit ja kumpparit - ja huomenna pitäisi lähteä päivävaellukselle, argh!
Pikkuveli oli ihan kotonaan leirimaisemissa. Ensi vuonna varmaan mukana, sen alkuajan. Sudenpennuthan tulivat tänään kotiin vanhempien vierailupäivän päätteeksi.
Nyt on tietty reissuväsymys päällä, en edes kuvittele naputtelevani minkään valtakunnan fiktiota tänään.

lauantai 1. elokuuta 2009

Niin hyvää ja niin epäterveellistä

Syötiin täysin häpeämättömästi uppopaistettu lauantai-illallinen. Ranskalaisia ja leivitettyä kanaa. Aiolin kera. Nam.
Olo on täysi ja tyytyväinen. Minä tyttö pääsin valmiiseen ruokapöytään koluttuani metsässä hullun kiilto silmissä ja koivet naarmuilla ja nokkosenpolttamilla marjojen perässä. Vadelmat ovat just parhaimmillaan, oli kuin olisi rubiineja poiminut. Irtosivat melkein puhaltamalla
Saunakin odottaa. Hassua saunoa kolmisin kun Ysivitosta tuli mopopoika hakemaan ja Ysiseiska on siellä Teijossa, jonne mekin menemme huomenna.
Aina silloin kun ollaan kolmisin kotona, mies, minä ja Nollakakkonen, sitä miettii, että tällaistahan se on ollut miehen ollessa pieni. Kolme ihmistä sopuisasti omissa puuhissaan.
Laiskaa on ollut kirjoittaminen, hyi minua. Tulevina viikkoina on kaikenlaista ohjelmaa, pitää saada verbaalinen itsekuri kerättyä kasaan. Eiköhänsesiitätaas...

Jos riitelet idiootin kanssa...

Just eilen päätin, enkä sitten pystynytkään.
Miten onkaan mieli pyörinyt Idols-kisassa viime päivinä. Niissä alkukarsinnoissa, laulajissa jotka luulevat itsestään enemmän kuin mihin heistä on. Ja tulevat sitten silmille kun totuus alkaa valjeta.
No, vähät siitä. Minä kirjoitan marraskuun Lääkäri-pokkarin ja teen sen niin hyvin kuin osaan. Sitten kääräisen hihani ja kirjoitan kilpakirjoituksen. Sen jälkeen ehkä jotain toista lajia.
Mitä tahansa kirjoitan, kirjoitan sen niin hyvin kuin osaan. Onko se hyvää tai huonoa, yleisesti ottaen, se ei ole minun asiani sanoa. Sen tietää vain lukija.